Nyt kun on talvi ja
sataa eikä joka päivä paista aurinko, pitää kuunnella
tunnelmallista (=masentavaa) musiikkia, kuten Beckin Sea Change
-albumia. Jos ei sen avulla pysy siipi maassa niin sitten ei minkään.
Vuodenvaihteessa
alkaa myös kalenterituska. Yritin siirtyä kalentereissa digiaikaan,
mutta vuoden yritettyäni totesin, että kyllä se paperinen versio
on pakko olla sekä seinällä että taskussa, jos haluaa pitää
elämänsä jotenkin kasassa. Viime vuonna tajusin liian myöhään
Cats let nothing darken their roar -kalenterin hienouden (oli
tietenkin kaikkialta loppuunmyyty) ja kiroilin itsekseni sitä, että olin
samoin tein tänne muutettuani tipahtanut ulkopuolelle kaikesta ns.
kivasta Suomessa. Ei ollut hienoa kalenteria. Hmmmphngghprkl.
Minä HALUSIN oman
kissakalenterini. Tajusin hetkeni koittaneen, kun siskoni perheineen
oli tulossa kylään Los Angelesiin ennen joulua. Tilasin vuoden 2013
kalenterin, ja parahin siskoni kuskasi sen mukanaan Kaliforniaan. Voi
elämä tätä riemua!
Nyt kalenteri komeilee
paraatipaikalla pelottavan kaasulämmittimen ja äärettömän ruman
lämpötilansäätimen välissä. Kyllä kelpaa. Kalenteri on
tietysti ihan vanhaa kamaa Suomessa (kaikki on siellä nyt ihan että
hohhoijaa, tää on niin nähty), mutta täällä se on hitti.
“Oooh wooow, soookhuul!”
Ah, miten
palkitsevaa. Ja onhan tuo kalenteri hieno. Oujeah! Ikinä en enää unohda yhtään menoa. Koskaan. Missään. En varmana.
PS. Kuvassa on myös toinen uusi tulokas: kasvi! Ihkaelävä! Siitä lisää myöhemmin.
No comments:
Post a Comment