Thursday, May 30, 2013

POST PRODUCTION DEPRESSION ELI ELÄMÄÄ HANKKIMASSA

En koe mitenkään tarpeelliseksi selitellä, miksi Sushine Recorderissa meno on ollut niin vaisua viime aikoina. Mainittakoon kuitenkin, että sähellyksestä selvittyä on viime aikoina ollut vallalla sellainen itäinen melankolia, johon kuuluu muun muassa rötvääminen, viininjuonti, pohdiskelu, kyseenalaistaminen, kantrin ja barokkimusiikin kuuntelu, Borgia-sarjan kyylääminen ja mietiskely.

Freelancerin arkeen kuuluu ainakin minulla ison työprojektin jälkeinen tyhjyyden tunne: mitä nyt? Miksi puhelin ei soi? Mitä mä teen? Kukaan ei tarvitse minua! Pitäsikö mulla olla nyt sitä paljon puhuttua elämää? Apua!

Jos olisin Instagramissa, tämä olisi nyt sellainen Instaweek-kollaasi. Mutta kun en ole, niin tämä on tavallinen kollaasi. Koittakaa kestää.

1. Lisää pioneja! 2. Söin epäterveellistä välipalaa
3. Söin terveellistä välipalaa 4. Ostin uuden hatun ja join lempijuomaani, alkoholia.

Hedelmä-äijän kojusta ostetut viiden dollarin chilillä ja limellä maustetut helelmäpalat ovat parhautta. Näitä kun nakertaa, ei haittaa yhtään, että täkäläiset karkit ovat yksiselitteisesti pahoja. Olen myös tehnyt antaumuksella Eevan kohupannareita (teen aina yhden ison lätyn, ja riippuu selkeästi täysin kuun ja tähtien asennosta, pysyykö se kasassa vai ei, mitään muuta selitystä sille ei voi olla), käynyt käppäilemässä ja juoksemassa ja tehnyt laiskahkoon tahtiin pikkuhommia.

Pari viime päivää olen myös kuunnellut juuri ilmestynyttä John Fogertyn kaverikimppa-albumia Wrote A Song For Everyone (linkki vie Spotifyyn, luulisin). Levy sai Rolling Stone -lehdessä viisi tähteä (!), ja huolimatta ennakkoasenteestani ("haiskahtaa aikuisrokilta") olenkin tykännyt siitä kovasti. Jopa Kid Rock, joka on mielestäni epäilyttävä, vetää hyvin.

Kävin myös peräkkäisinä iltoina katsomassa samassa kompleksissa ensin Noah Baumbachin uuden pienen mustavalkoelokuvan Frances Ha ja sitten J. J. Abramsin megapläjäyksen Star Trek Into Darkness. Trailerien kohderyhmäajattelu jaksaa aina vaan huvittaa. Oli nimittäin melko eri trailerivalikoima noiden kahden edessä. Haha. Ja Brad Pittin tähdittämä World War Z vaikutta todella kuppaiselta. Tylsistyin jo trailerin aikana.

Frances Ha -leffassa oli muuten loistavaa musiikinkäyttöä. Siitä innostuneena täräytän tähän nyt vielä aivammahtavan disco-klassikon, joka soi myös ko. elokuvassa. Suosittelen. Sekä biisiä että leffaa.


Sunday, May 26, 2013

PARFYYMIPULMIA

Pahuksen pahus. Molemmat hajuvedet vetelevät aivan kerta kaikkiaan viimeisiään, eikä matkoja mihinkään ole tiedossa lähiaikoina.


Tom Fordin Grey Vetiver ja Maison Martin Margielan Untitled ovat parin viime vuoden aikana olleet ainoat allekirjoittanutta sykähdyttäneet hajuvedet. Grey Vetiver on itse asiassa virallisesti miesten tuoksu, mutta kukapa näistä jaotteluista välittää. Sitä käyttäessäni olen muuten saanut enemmän kehuja tuoksustani kuin ikinä mistään. Jännää. Se selvästi sopii minun iholleni.

Noh, kumpikaan näistä tuoksuista ei varsinaisesti ole sieltä halvimmasta päästä, joten ei tulisi mieleenkään ostaa täältä niitä täydellä hinnalla (monet ei-jenkkiläiset kosmetiikka-asiat ovat täällä kalliimpia kuin Euroopassa) (niin, ja Tom Fordhan on amerikkalainen, mutta kyllä tuo tuoksu vaan on täällä kalliimpi). Viime vuosina, kun Englannin punta on pysytellyt maltillisissa kursseissa, on Heathrow:n lentokenttä ollut oiva paikka ostosten tekoon. Täältä Los Angelesista ei ole suoria lentoja Helsinkiin, joten olen useimmiten lentänyt juuri Lontoon kautta ja hoidellut kosmetiikkaostokset siinä samalla.

En itse asiassa tiedä hajuvesistä paljoakaan. En ole ikinä vieraillut harvinaisiin hajuvesiin erikoistuneissa liikkeissä, haistellut spesiaalituoksuja tai edes ruotsalaista Byredoa. Ihan hyvä niin, koska pelkään, että rakastun palavasti johonkin sikahintaiseen pikkuputeliin... Minulla kun on erityistaito ihastua aina niihin kaikkein kalleimpiin vaihtoehtoihin lähes kaikessa. Ihan aina. Paree siis vielä toistaiseksi pysytellä kaukana.

Mutta siis, mulla olisi kysymys teille, rakkaat lukijat: osaatteko suositella jotain hieman edullisempaa tuoksua näille edes väliaikaiseksi korvaajaksi? En osaa kuvailla, mistä tykkään (varsinkin tuo Untitled on niin kummallinen käry, etten osaa oikein edes sanoa, miltä se tuoksuu), mutta osaan sanoa, että tällä hetkellä EI iske puuterinen, hempeän kukkainen, makea, eikä oikeastaan mikään sporttinenkaan tuoksu. Ei oo helppoo. Joku kevyt kesätuoksu saattaisi toimia, mutta onko sellaisia olemassakaan ilman hempeän kukkaista meininkiä?

Auttakee!

Thursday, May 23, 2013

PIONI ON PIONI ON PIONI

Pakollinen alkukesän pioniriemu! Bloggarilla on vähän samanlainen olo kuin muutaman päivän maljakossa olleilla lempikukilla: räjähtänyt ja haalistunut. Mutta eipä hätää! Elvytystoimet ovat käynnissä.


Lenkkeilyn ja terveyssmoothieiden lisäksi lisääntyneeseen vapaa-aikaan kuuluu erottamattomana osana kaunokirjallisuus. Kaksi kirja-hankintaa, jip jip! Mies halusi ostaa Jeffrey Eugenidesin uusimman, mikä on mahtavaa, koska tykkäsin kovasti Eugenidesin edellisestä, Middlesex-kirjasta. Saapa nähdä, miltä The Marriage Plot maistuu - arvosteluista päätellen ei ihan niin hyvältä kuin Middlesex. Noh, kassotaan, luetaan!


Toinen löytö oli vanhojen kirjojen alehyllystä bongattu Patricia Dunckerin teos Hallucinating Foucault, jonka olen lukenut noin kymmenen vuotta sitten suomeksi (nimellä Houreissa Foucault). Pidin siitä silloin todella paljon, ja nyt jännittää, pidänkö enää. Entä jos se ei olekaan niin hyvä kuin muistan? Kääk! En kuitenkaan malta olla lukematta sitä.

Kumman lukisi ensiksi? En osaa päättää! Maltoin sentään jättää kirjakaupan hyllyyn viimeisimmän Jo Nesbø -käännöksen. Etsivä Harry Hole on nimittäin minulle lentokoneseuraa. Seuraavalla lentomatkalla olemme taas yhdessä, minä ja Harry.

Wednesday, May 22, 2013

...AND SHE IS BACK!

Huh.

Tässähän vierähtikin pari kuukautta. Oli ns. kiire. Tein ison työprojektin valmiiksi (jihuu!) ja järjestin hääni (jahuu!)

Viime kuussa juhlitiin siis viimeinkin häitä, puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen. Bileet pidetiin New Yorkissa, jossa vietin pari viikkoa ennen häitä sekoillen. Oli kuumetta ja flunssaa, neljä asuinpaikan vaihtoa, viime hetken säätöä, perheen ja ystävien näkemistä, koristelujen metsästystä ja kaikkea mahdollista hupaa.

Kuva: Villa Hottentotti


Minun piti laihduttaa häihin, mutta lihoinkin niin, että hyvä kun häävaatteet mahtuivat päälle - mutta ei se niin vakavaa, vaatteet olivat päällä kuitenkin, mikä lienee tärkeintä, jos ei ole nudismin harrastaja. Kampaaja-maskeeraaja ei ollut kummoinen (flunssaa ja väsymystä on vaikeaa peittää ja kampaus sai minut näyttämään kaljulta munapäältä), mutta eipähän tarvinnut itse vääntää meikkiä vaan sai istua aamutakissa kun joku toinen teki hommia. Juhlissa piti olla tarjolla pelkkää kalaa ja kasvista, mutta jostain syystä pöydässä oli myös lihapullia - näh, eipähän ainakaan appiukko valittanut enempää ruuista kun sai lihaa syödäkseen. Menussa ollut leipä puuttui tosin pöydästä kokonaan... noh, valkoinen vehnäjauho onkin kamalan epäterveellistä! Ilma oli helkkarin kylmä ja tämä kalifornialaistunut prinsessa hytisi pipo päässä, mutta eipähän ainakaan satanut lunta kuten Suomessa. Eikä Pohjois-Koreakaan sitten kuitenkaan räjäyttänyt kaupunkia hääpäivänämme, vaikka kovasti uhkailikin.

Kuva: Villa Hottentotti


Koristelut olivat onnistuneet (kukkivia kirsikkapuun oksia vanhanaikaisissa lasipurkeissa, värittömiä tuikkukynttilöitä ja Fazermintejä pöydissä), ihmiset tuntuivat syövän hyvällä ruokahalulla, bändi oli hyvä (klezmer-hullutusta ja perinteisempää fiilistelyä), jenkit tykkäsivät Fazerminteistä, puheet olivat hauskoja ja liikuttavia ja sain tanssia isäni kanssa valssia. Ilta päättyi lähibaariin hyvien ystävien seurassa cocktaileja juoden. Kivaa oli.

En tajunnut pyytää ketään ottamaan kuvia koristeluista pöydissä. Huppista. Olisi ollut kiva pistää eetteriin muutama tunnelmakuva, mutta saldo on vähän köyhä. Olin oikein tyytyväinen itseeni, kun sanoin kaikkien ehdotuksille ei ja pidin pääni yksinkertaisten koristelujen kanssa. Kukkalajitelmat? Ei. Silkkinauhaa? Ei. Kelluvat kynttilät lasimaljoissa? Ei. Kiviä lasimaljoissa? NO EI. Harmitti, etten päässyt käyttämään morsiankorttia missään - oikein odotin, että joku olisi alkanut jossain vaiheessa järjestelyjä ryppyilemään. "I'm the bride, you don't want to mess with me!" Haha.

Kuva: Villa Hottentotti


En ottanut yhtään kuvia New Yorkissa, joten lainasin kuvat bileisiin matkanneelta Villa Hottentotilta (Coney Island -postaus täällä) ja lisäfiilikseen pääsee esimerkiksi tästä, tästä ja tästä postauksesta. NY-reissupostauksia on enemmänkin, ja sieltä löytyy muun muassa juhlien pienimmän bilettäjän söpöjä asukuvia. Aww!

Säädin blogini palstaa leveämmäksi, jotta saisin isompia kuvia kehiin, ja vanhemmat postaukset menivät vähän vinksin vonksin. Mutta sepä ei ole maailmanloppu. Otetaan löysin rantein, vai mitä?