Tuesday, June 25, 2013

ARSENAALI

Ilman vasemmanpuoleisia ei ole ulos menemistä.



Aurinko tuntuu olevan taas todella polttava. Olimme lauantaina pari tuntia iltapäivällä rannalla, ja olin lotrannut huolella SPF70-voidetta ihoon (hattu pysyi myös tiukasti päässä), mutta silti kasvoihin ilmestyi pieni päivetys. Rypyt! Pigmenttiläiskät! Aargh!

Rusketuksesta en pahemmin piittaa, mutta itseruskettava on nyt kaivettu kaapin kätköistä käyttöön piiitkän tauon jälkeen. Tulevana viikonloppuna on nimittäin tiedossa kavereiden häät, joihin on tempaistava mekkonen päälle, ja koivet ovat tietenkin perinteisen kalkkunanväriset. Kun viime kesänä löysin pyjamahousujen päiväkäytön ilot, ei mekkoja tai shortseja ole sen koommin tämän tytön päällä näkynyt kuumillakaan keleillä, paitsi urheillessa. Shortseja siis. Ei mekkoja.

Aurinko käräyttää helposti esimerkiksi varomattoman pölvästin korvalehdet ja rinnan (ai miten niin kokemusta? köh), mutta yksi asia on varma: vaikka jatkuvasti lenkkeilen ulkona auringonpaisteessa shortsit jalassa, ei väri tartu sääriin, ei sitten millään. Reisissä näkyy pieni rusketusraja, mutta polvista alaspäin valkoista, valkoista, valkoista. Noh, purkistahan sitä väriä saa. Kuvassa oikealla oleva asteittain ruskettava Jergens on idioottivarma ja halpa. Pelkään niitä kerrasta ruskeaksi -voiteita, saisin nillä aivan varmasti aikaiseksi vain raidallisen ja läikkäisen oranssin kukerruksen.

Ja luin muuten jostain, että naisilla yleisin paikka ihosyövälle on sääri. Että ihan mielellään lätkin tätä mönjää koipiin ja kestän sen kamalan itseruskettavan löyhkän. Eilen lusin ensimmäisen hajupäivän - toinen vielä, ja säärissä on häidenkestävä päivetys. On se vaan ihmeellistä. Kauan eläköön kosmetiikka, kemia ja vippaskonsti!

Monday, June 24, 2013

VAARALLINEN JUHANNUS

Olen viettänyt monta juhannusta poissa Suomesta, milloin missäkin, enkä koskaan ole pahemmin kaivannut kokkoja, juhannustaikoja, mökkiviikonloppuja tai muutakaan asiaankuuluvaa meininkiä. Mutta mutta, jostain syystä se nyt sitten tänä vuonna iski. Ei niinkään mökkikaipuu (itikat, ulkohuussi, itikat, jääkylmä järvivesi, itikat), vaan Suomi-ikävä, joka tässä on jo jonkin aikaa vaivannut enenevässä määrin. Facebook täyttyi ystävien juhannuskuvista ja pala alkoi nousta kurkkuun.

Tarjolla olisi ollut muun muassa ruotsalainen juhannus paikallisessa ostoskeskuksessa (??!!!), mutta tanssiminen tolpan ympärillä ei pahemmin houkutellut. Ainakaan ostarissa. Haloo ruotsalaiset, mitä ihmettä?

Lääkkeeksi juhannusmasikseen lähdimme suomalaisen ystäväni kanssa Malibuun rannalle juhannusaattona. Kostea meri-ilma helli kehoa ja Tyyni Valtameri oli yllättävän lämmin varpaiden huljua. Nousuvesi oli tosin tehnyt elintilasta pienen, valitsemamme ranta kun on ohut kaistale kallion ja meren välissä.

Jouduimme vaihtamaan paikkaa pari kertaa lähestyvän nousuveden tieltä, ja lopulta jättimäinen aalto sai varsinaista vipinää kinttuihin. Meri vei juuston mennessään. Kuohari kuitenkin pelastui. Viinirypäleisiin tuli suolainen sivumaku.

Mutta saimmepa juhannuksen, vaikkakin epäkonventionaalisissa merkeissä! Oli kuitenkin automatka, luontoa (arvaamaton meri, pelikaanit), pahanhajuinen ulkohuussi, kastuneet farkunpuntit ja pölyiset paljaat varpaat.

Itikoita en kaivannut.

Siellä se siintää alhaalla, El Matador Beach.



Koska mieheni Nikon on kauhea kolossi, jaksan harvemmin kanniskella sitä mukanani. Kännykkänäpsyyn on siis ihmisen tyytyminen. Tällä kertaa onni lienee onnettomuudessa: kamera olisi todennäköisesti päätynyt nousuveden mukana mereen, tai ainakin saanut perusteellisen suolavesikylvyn. Huh heijaa.

Saturday, June 15, 2013

VIIKON HYVÄT


Viime aikoina ovat ilahduttaneet muun muassa...





...greippi. Miten voikin jokin asia olla yhtä aikaa hyvänmakuinen, terveellinen ja kaunis? Greippi on parhautta. Ja se on ranskaksi pamplemousse - täydellinen nimi tälle täydelliselle hedelmälle! (Ikään kuin minä ranskaa täällä mihinkään tarvitsisin. Mutta välillä on hyvä kaivella aivopoimuista vanhoja "taitoja", eli lyhyen ranskan epätoivoista sönkkäystä.) Niin, oli mulla ihana mangokin, mutta vedin sen huiviin ennen kun älysin kaivaa kameran esille.




...hassu ukkeli. Pysähdyin lenkillä ollessani liikennevaloihin, ja maailman hitaimmin köpittävä ikivanha kumara mies ihaili lenkkareitani. Niissä on kammottavat heijastinnauhat, mutta miehen mielestä ne näyttivät hopeasta tehdyiltä. Olivat kuulemma kauniit! Ottakaamme ukosta oppia: kaikesta voi löytää kauneutta... Täytyy myöntää, että minä en kyllä osaa löytää sitä edelleenkään juoksulenkkareistani. Tähän liittyy muuten toinenkin kiva asia: lenkkeily on alkanut taas piiiitkän tauon jälkeen sujua, eikä vanha polvivaivakaan ole ilmoitellut pahemmin itsestään. Jepa!




...ruotsalaiset dekkarit. Löysin Netflixistä riemukseni Annika Bengtzonit ja mulkoilin ne kaikki heti lähes putkeen. Wallanderit löytyvät myös sekä alkuperäisenä että brittiversiona, ne seuraavaksi. Vielä kun saisi Beckit, maailmassa olisi kaikki hetken hyvin. Ne uudemmat siis, joissa on Mikael Persbrandt Gunvald Larssonina. Oj, nå men Gunvald!


Länsinaapurin mieskauneus!
(Kuvan alkuperäinen lähde ei tiedossa. Varmaan se on jonkin ruotsalaisen tuotantoyhtiön omaisuutta. Förlåt.)




Thursday, June 13, 2013

KÖPELÖSTI KÄVI

Viime viikolla mies alkoi valittaa oudosta hajusta taloyhtiömme parkkipaikalla. Aina aamuisin autolle mennessä siellä kuulemma löyhkäsi. Joku naapuri oli varmasti salaa kipannut mädäntyvät ruuantähteet johonkin jemmaan! Lisäksi auton tuulilasi ja katto oli linnunkakan ja pienten kakkaisten tassunjälkien peitossa.

Noh, seuraavaksi autossa sisällä alkoi myös haista. Hmm. Kyselin, oliko autoon tipahtanut johonkin, esimerkiksi penkin alle, jotain ruokaa, joka nyt mätäni. Ei kuulemma ollut mitään missään. Omituista. Mysteeri.

Seuraavaksi auton ympärillä alkoivat pörrätä kärpäset. Mihin tahansa autolla ajoi, kohta oli konepellin ympärillä kärpäslauma. Epäilykset alkoivat herätä.

Auton alusta katsottiin, mutta siellä ei näkynyt mitään. Soitimme korjaamoon, josta sanottiin että he eivät siivoile kuolleita eläimiä autoista, soittakaa kaupungin saniteettiyksikölle. Noh, saniteettimies tuli, eikä löytänyt mitään. Päätä raavittiin.

Seuraavaksi mies vei auton liikkeeseen (auto on leasing-sopimuksella), jossa korjaaja ensin kieltäytyi myös mihinkään eläimiin liittyvästä toiminnasta. Auto löyhkäsi siihen mennessä kuitenkin niin pahasti, että tyyppi heltyi ja alkoi tutkia moottoria. Ja näki kuin näkikin jotain. Ukko haki toimistosta kaksi lyijykynää, tönki konepellin alla hetken, ja nosti lopulta mottorista kynien varassa killuvan kuolleen ja mädäntyneen opossumin. Mies heitti raadon tuhkakupin alla olevaan roskikseen, suihkutti konepellin alle ilmanraikastinta (???!!!) ja toivotti tervemenoa.

Haju on nyt pikku hiljaa haihtunut, ja linnunkakat ja tassunjäljet on pesty pois. Näin olemme päätelleet tapahtumien kulun: opossumi tanssi yöllä auton päällä paskassa, lipsahti ja kuoli konepellin alle. Siellä sen ruumis sitten paistui jokapäiväisillä työmatkoilla, kunnes autoliikkeen mies suoritti karun hautaustoimenpiteensä.

Voi opossumia.

Loppukevennykseksi onnellisempi tapaus: