Thursday, January 31, 2013

KALIFORNIAN VÄRIT, OSA 2







Eihän siitä mihinkään pääse. Mieli ottaa vaikutteita näkemästään. Pastellinsininen ja -vihreä kotitalo, kirkkaansininen taivas, oranssina ja vaaleanpunaisena loistavat auringonlaskut, värikkäät seinämaalaukset ja kukkivat pensaat syöpyvät aivopoimuihin ja purskahtavat sieltä sisustus- ja vaatehankintoina.

Urban Outfittersin alelaarista ongitut lempisandaalit ja kylppärin matto vetelevät jo viimeisiään - olisi pitänyt totella itse kehittämääni sääntöä siitä, että jos joku käyttötavara on hyvä ja edullinen, sitä pitää aina ostaa kaksin kappalein. Kaksi teepaitaa, kahdet rintsikat, kahdet mustat pillifarkut, kahdet sandaalit, kaksi mattoa.

Katsoithan myös osan 1?

Tuesday, January 29, 2013

KALIFORNIAN VÄRIT, OSA 1



...ai miten niin Los Angelesin pastellit ja hehkuvat auringonlaskut ovat vaikuttaneet?

Monday, January 28, 2013

TISKIALTAAT HELVETISTÄ


...eli tervemenoa, ihanat Marimekon Sukat makkaralla -lasit. Kolme kuudesta on jo joutunut vanhojen emalitiskialtaiden uhriksi. (Edit: nyt meni neljäs! Aaaargh!) Tiskialtaat ovat todella syvät ja emali materiaalina niin kovaa, että käsistä lipsahtava juomalasi hajoaa pomminvarmasti altaan pohjaan osuessaan. Hups! Klirr! Prkl!

Altaat ovat myös sen verran vanhat, että kaikki lika tarttuu niihin välittömästi, ja sen saa pois ainoastaan karhunkielellä tai vastaavalla karhistuksella hinkkaamalla. Ja niiden täyttäminen vedellä tiskaamista varten on maailmanennätysmäisen hidasta puuhaa. Mahtavan käytännölliset siis, aivan joka tavalla!



Siinä ne nyt ovat, juuri puhtaaksi hinkattuna, syyttömän näköisinä. Telineessä on muuten Ikean tiskiharja, astianpesuun käytettävät sienet kun eivät ole minun juttuni. Harjat siis ostetaan Ikeasta tai tuodaan Suomesta. Kaapissa on nytkin odottelemassa käyttämätön Sini-tiskiharja vaihtopäällä. Ah. Tiskiaine on ihanaa Lemon Verbena -tuoksuista mössöä, joka tekee inhokkihommastani tiskaamisesta huomattavasti mukavampaa.

Harmaa taso on jotain maailman kestävintä materiaalia, johon voisi varmasti pudottaa happoa eikä se olisi siitä millänsäkään. Kovin kauniiksi keittiön tasoja ei voi kehua, mutta ne sopivat meille oivallisesti – en halua edes ajatella, miltä kaunis aitopuinen, esimerkiksi öljytty taso näyttäisi kahden tumpelon keittiössä (Oho! Paistoöljy roiskui taas vähän ohi! Hups, laskin kuuman kattilan suoraan tasolle! Katsohan, kookosöljypurkki on taas vuotanut! Ja niin edelleen.) Harmaalla mennään.

Mutta mitä helkkaria noille altaille oikein tekisi?

Friday, January 25, 2013

KAFFIA JA HELSINKI-POPPIA

Kahvikokeilut jatkuvat! Kun kerran tutusta Intelligentsia-linjasta poikettiin, niin jatketaan nyt sitten kunnolla sivupoluille! Tällä kertaa nappasin mukaan Cafecito Organicosta uutta kahvia viimeisiä vetelevän Dandyn tilalle.



Poltin suuni hörpätessäni innoissani uutta kahvia aamulla, joten on paha sanoa, onko siinä joku hieno sivumaku, kuten edellisessä testikahvissa. En pahemmin maista nyt mitään. Mutta pussi, jonka kyljessä on surffitukkainen ja havajipaitainen kuolema, ei voi pitää sisällään muuta kuin hyvää kahvia!

Siirryin hiljattain myös soijamaidosta perinteisemmän half&halfin käyttäjäksi. Puolet maitoa ja puolet kermaa - siihen kun tottuu, ei litkumaisiin maidonkorvikkeisiin saatika rasvattomaan ole paluuta. Ah! Suosin luomua, erityisesti täällä geenimuuntelun ihmemaassa, koska juon mieluusti maitoni kasvuhormoni-, antibiootti- ja geenirehuvapaana. Geenimuuntelu on asia, joka saa mut kiihtymään äkkiä, joten antaa aiheen olla, ettei paasaus lähde vanttuusta...

Muki on World Design Capital -vuoden myötä tehty Helsinki 2012 -muki, joka on mukavan sympaattinen ja kotoisa täällä kaukana. Helsinki rocks, sanon mä!

Helsingin kunniaksi täytyy tietenkin kuunnella klassikko vuodelta 1996. Tämä biisi tuo mieleen aikakauden, jolloin meininki muuttui tunkkaisesta kiinnostavaksi... Tuntui siltä, että silloin Helsingistä tuli jotenkin... parempi, vaikka todennäköisesti kyseessä oli ainoastaan oma elämäntilanteeni ja siirtymiseni teinistä "nuoreksi aikuiseksi" tai jotain. Joka tapauksessa, hyviä muistoja!

Biisi taisi olla Olli Saarelan ohjaaman Bad Luck Love -leffan soundtrackillakin, ainakin videosta päätellen. Oli muistaakseni ihan kelpo raina, vaikkakin ohjaajalleen tyypillisesti testosteronia, sentimentoa ja testosteronisentimentoa* ei leffasta puuttunut. Mutta eikö tästä biisistä ollut joku paikallisjunavideokin? Hmm...?

*Nyt muuten synnytin sanan, jota tavatessa saa olla kieli keskellä suuta.


Ja sehän on taas viikonloppu, jiihaa!

Thursday, January 24, 2013

LE SMOKING JA HÄÄT

Blogini sivupalkin tekstissä mainitaan muiden aihepiirien lisäksi sana tyyli. Vaatepuoli on kuitenkin pysynyt aika lailla poissa aurinkoäännittimestä... ainakin tähän asti. Kirjoitin vähän aikaa sitten hääsekoilun alkamisesta, ja kaiken muun hässäköinnin lisäksi agendalla on luonnollisesti ASU.



Shoppailin ennen, jos en nyt paljon niin kohtalaisesti. Rahaa oli vakaahkossa Suomi-elämässä enemmän, luin paljon muotilehtiä ja blogeja, matkustelin sekä töissä että vapaa-ajalla ja roikuin nettikaupoissa. Nyt en shoppaile oikeastaan ollenkaan. Rakastan edelleen muotia, mutta Jenkkeihin muutto ja elämän aloittaminen melko lailla alusta ovat rokottaneet taloutta rankahkolla kädellä.

Eikä vähässä shoppailussa ole todellakaan mitään vikaa! Inhoan tavararöykkiöitä ja nurkissa pyörivää romua, joten kompakti vaatekaappikin on ollut mukavan selkeä. Välillä tämänhetkinen vähävaraisuus harmittaa, kun muodin seuraaminen ja rytkyjen miettiminen on kuitenkin ollut (ja on edelleen!) minulle suuri ilonlähde. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse omistaa. Monesti pelkkä katselu riittää.



Kun häiden järjestäminen tuli ajankohtaiseksi, minulle oli itsestäänselvää, että asuun panostetaan. En halua tönkiä marketin alelaaria jonkun siedettävän koltun toivossa. Budjetista siis osoitettiin siivu kummankin osapuolen vaatteiden hankintaan - hääbudjeteissa näin niin kuin yleisellä tasolla vertaillen aika pieni summa, mutta kuitenkin sellainen, että fiksusti käytettynä (lue: pakkomielteisellä nettialennusten kyttäämisellä) sillä saa jo kunnon kamaa.

En vaan tuntunut innostuvan häämekon shoppaamisesta lainkaan. Olin ajatellut ostaa laadukkaan, hienon, pitkään palvelevan cocktail-mekon ja jotkut killerikengät. Mutta mikään ei sytyttänyt. Tuskailin pitkään, kunnes tajusin: miksi helkkarissa minun pitäisi ostaa mekko, jos ei huvita? En ole varsinaisesti mekkoihmisiä vaan viihdyn paremmin housuissa. Androgyyni meininki ja herraintyyli ovat enemmän minun makuuni. Mekkosuunnitelmat huitsulaan siis!



USA:ssa ollaan ainakin minun mielestäni juhlapukeutumisen suhteen aika lailla konservatiivisempia kuin Suomessa. Juhliin laitetaan yleensä mekko päälle. Se on aina ärsyttänyt minua: usein tuntuu, että mikä tahansa ruma ja huonosti istuva mekko kelpaa, kunhan se on mekko. Tai vähintään hame. Vaikka olisi timantein koristeltu huippuhieno housupuku päällä, ei se ole yhtä jees kuin mikä tahansa mekonrytky. Hmph.

Minä siis päätin, että pidän muitten juhlissa niitä kahta juhlavahkoa mekkoani vaikka maailman tappiin asti, mutta omissa häissäni pukeudun tasan niin kuin huvittaa. Ja heti nousi shoppailuinnostus aivan uudelle tasolle! Käytin heti järjettömän monta tuntia kammaten muun muassa Yooxin, Outnetin ja Saksin alennusvalikoimia. Koska alennuksesta pitää silti tietysti ostaa - vaan eri hintaluokassa kuin yleensä. Voi mikä riemu, kun tajusin, että nythän minulla on elämäni tilaisuus ostaa Se Oikea Smokkitakki. Aah.



Suunnitelma alkoi kehkeytyä: muistin Guccin SS2011-malliston ihanat silkkihousu-paita-jakkuyhdistelmät (itse asiassa ainakin osa taisi olla haalareita), jotka oli kurottu kasaan kultaisilla obi-vöillä. Täydellistä! Värit vaan pois ja tilalle mustaa, valkoista ja kultaa. Tuli loistofiilis, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Muoti-innostus! Olinkin jo kaivannut sinua!

"Vain vähän" alivalottunut musta, ja harmaasta tsykedeeliseksi muuttunut seinä.



Olin todella tehokas, ja tänään Yooxista saapuikin Margielan smokkijakku kotiin sovitettavaksi. En olettanut, että heti ensimmäisellä menisi nappiin, ja kiitelin jo etukäteen ilmaisia toimituksia ja palautuksia. Mutta se on I-H-A-N-A. Täydellinen. Paras. Laadukasta villaa ja silkkiä, jämäkkä mutta kauniisti laskeutuva. Ryhdikkäät olkapäät. Siinä on kaikki.

Kyllä tästä vielä hääasu saadaan aikaiseksi! Enkä lotkauta korvaanikaan miehen mutinoille siitä, että pitääkö taas olla mustaa. PITÄÄ.

----

Niin ja tosiaan, ne inspiraatiokuvat:

1. YSL:n Le Smoking ja kaikkien naispuolisten pukukeikareiden äiti, Marlene Dietrich
2. Haider Ackermann SS2013
3. Moschino FW2011
4. Gucci SS2011

Wednesday, January 23, 2013

PALUU RIKOSPAIKALLE


Todistuskappale 1: kuoret pöydällä.


Todistuskappale 2: tyhjä pussi lattialla.




Epäilty: makaa sokerihumalassa sohvalla.

On taas se aika vuodesta.

Tuesday, January 22, 2013

KESÄ TAMMIKUUSSA

Tervehdys pitkän viikonlopun jälkeen! Maanantai oli Martin Luther King, Jr. Day, jolloin monilla on vapaata ja viikonloppu kolmepäiväinen. Sää parani parahultaisesti viikonlopuksi kesälukemiin, ja lämmöstä innostuneena naapuruston terassit ja biergartenit notkuttiin oikein huolella läpi. Tiedättehän ne parhaat kesäpäivät, jolloin lähtee lounaalle ja palaa kaksitoista tuntia myöhemmin kotiin... Notkumisen seurauksia kärsittiinkin sitten pari päivää, kun vanhenemisen sivutuote nimeltään monen päivän krapula päätti iskeä. Huoh. Olo on kuin festareiden jälkeen. Harjoituksen puutetta, sanoisi varmasti ystäväni V!


Sää vaikuttaa näköjään ihmisiin kaikkialla. En ole ainoa, joka innostui viikonloppuna kesäisestä ilmasta. Vaikka Etelä-Kalifornian talvi ei suomalaisesta näkökulmasta olekaan kovin talvinen, on olo nuupahtanut ja vähäenerginen, kun päivät ovat lyhyitä ja ilma viileämpi. Ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä, väsyttää, tekee mieli herkutella ja tuijottaa tv-sarjoja. Kaamosmasennus Los Angelesissa! Tein myös klassisen kevätvirheen: kekkaloin liian vähissä vaatteissa (sandaaleissa) iltaan asti ja sain nuhan. Aina sama homma, maasta riippumatta. Joissain asioissa ihmisen oppimiskyky on näköjään vuodesta toiseen rajallinen.

Näillä näkymin lämmin sää jatkuu enää pari päivää, ja sitten on taas luvassa viileämpää ja sateista. Ugh. Nyt äkkiä ulos kävelylle nauttimaan lämmöstä! Suomalainen sääsyyllisyys on syvälle juurrutettu. On synti möllöttää sisällä, kun aurinko paistaa. Onneksi sääsyyllisyys laimenee, kun kevät etenee. Eihän tässä tulisi muuten työnteosta mitään, jos jatkuvasti pitäisi notkua ulkona.

Auringosta tuli muuten mieleen, että monet olettavat useasti, että kalifornialaiset ovat jotenkin kestoruskettuneita. En minä ainakaan ole. En oleile suorassa auringonpaisteessa. Käytän korkeita suojakertoimia ja uskollista panamahattuani ulos mennessäni. Rypyt, maksaläiskät ja melanooma eivät varsinaisesti ole toivelistani kärkipäässä. Iisisti auringossa, sanoo Sunshine Recorder!

Wednesday, January 16, 2013

HÄÄBILEET

Voi elämän kevät. Pitkään sitä välteltiin, mutta enää ei onnistu: puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen on aika järjestää häät.

En ole koskaan haaveillut omista häistäni. Valkoinen prinsessamekko, kirkko tahi vastaava, alttarille talutus, puheet, juhlien hassunhauskat leikit, häävalssi sun muut hääjutut ovat hauskoja ja kivoja, kun olen itse vieraana. Pillitän myös estottomasti häissä, kun kaikki on niin kaunista ja ihanaa, ja juhlitaan rakkautta. En siis todellakaan ole mikään häävihaaja.

Mutta omat häät? Ei. Valkoinen mekko? Ai kauheeta. Huntu? Vain kuolleen ruumiini yli. Tältä pohjalta pitäisi nyt sitten järjestää noin sadan henkilöin vastaanotto New Yorkissa kahden ja puolen kuukauden kuluttua, huhtikuun alussa. Jiihaa!

Näyttäisi myös siltä, että helmi-maaliskuusta saattaa muodostua ERITTÄIN kiireinen työrintamalla. Sen kun yhdistää muutaman kilon karistukseen (pakkohan mun oli joku morsianhomma valita, niin otin sitten laihdutuksen) ja häiden järjestämiseen toiselle puolelle manteretta, saadaan kiva soppa aikaiseksi. Sanoinkin miehelle jo että tervetuloa vaan helvettiin.

Katsotaan miten eukon käy.

Viehättävä virastotoimitus lokakuussa 2011.


Monday, January 14, 2013

PIM! OLET MYYRÄ!





Maanantaiaamun ryytynyt olo saattaa parantua väriterapialla ja sitrushedelmillä. Suuri, pyöreä tarjotin herättelee aamiaispöydän nuokkujan anteeksipyytelemättömällä olemuksellaan, ja se tönöttääkin pöydällä kuin maailman omistaja. Tykkään isoista pöydistä, ja ISO pöytä vaatii tietenkin myös ISON tarjottimen. Amerikassa kun ollaan nääs! Täällä ei napeilla pelata!



Pienemmässäkin versiossa on varsin räyhäkkäät värit. Näitä kun hetken tuijottelee, on taatusti joko piristynyt tai sitten sekavahko olo. Kumpikin käy, kunhan suomut tippuvat silmien päältä. Pitikö taas kukkua yömyöhään koneen äärellä? Intterwebbiin pitäisi asentaa aikalukko.

Sunday, January 13, 2013

PAKKOMIELLE

Olen vähän myöhäisherännäinen Twin Shadow:n suhteen. Kuuntelin kyllä levyjä Spotifystä ja olin varovaisen innostunut, mutta en tuntenut mitään suuria väristyksiä. Herran viimekesäinen keikka FYF:ssä (Fuck Yeah Festival) oli erinomainen ja fiilikseltään tosi hieno, mutta silti mulla oli jotenkin etäinen fiilis.

Mutta nyt! Se sitten iski. Ehkä nämä biisit vaativat melankolisen talvifiiliksen tai jotain, mutta juuri nyt kolahtaa oikein huolella. Ajan tällä menolla todennäköisesti sekä miehen että naapurit mielenhäiriöön, kun en suostu kuuntelemaan mitään muuta. Tällä hetkellä loppumattomassa repeat-limbossa soi tämä pakko-kuunnella-koko-ajan-suosikkikappale.


Oi George Lewis Jr, oi!

Saturday, January 12, 2013

K-Y-L-M-Ä

...nimittäin sisällä. Ulkolämpötila ei tietenkään ole näin suomalaiselle mitenkään erikoinen (päivällä 10-15C, yöllä nollan tienoilla), mutta kun kodin lämpötila seilaa siinä mukana, on villasukkaa vedettävä jalkaan ja pistettävä teevedet kiehumaan.


Onneksi on sentään tämä kodin kaunistus, kaasulämmitin. Miehenkorkuinen rumilus tönöttää olohuoneen seinässä ja naksuu ja poksuu lämmetessään kuin kiuas ikään. Ihan tulee kotoisa olo kaasuliekin kohinaa ja metallisia paukahduksia kuunnellessa! Puun tuoksu vain puuttuu...

Kaasulämmitintä ei tule hirveästi päivisin pidettyä päällä, mutta öisin kyllä hampaat kalisisivat, jos se ei töhöttäisi kuumaa ilmaa asuntoon. Eristys? Mikä se sellainen on?

Lämmittimessä on räppänä myös makuuhuoneen puolella. Ikävää tosin on se, että tämän pikkuräppänän lämmitysteho on noin yksi kolmasosa olohuoneen puolen lämpötilasta. Öisin siis olohuoneessa on oikein miellyttävän lämmin ja makuuhuoneessa rapsakan vilpoista. Viime yö meni verkkarit ja villapaita päällä nukkuessa, mutta olen onnellinen siitä, että tässä asunnossa ei sentään tuule ikkunankarmeista sisään kuten edellisessä asunnossa. En muuten ole ainoa paleleva suomalainen: myös A. Sinivaara on hytissyt viileässä.

Tähän lämpötilavaihteluun kyllä tottuu toisaalta pikku hiljaa. Viime vuosi oli Amerikan kirjatun historian kuumin, ja loppukesällä ja syksyllä hikoiltiin myös Los Angelesissa ennätyspitkää helleaaltoa. Minä yritin vaan vähentää vaatetusta niin pitkään kuin mahdollista, ettei inhaa ilmastointilaitetta tarvitsisi pitää kovin paljoa päällä. Vähän sama fiilis on nyt: mieluummin sitä lisää vaatetta kuin käyttää kaasua hillittömästi lämmitykseen.

En todellakaan aio muuten lähteä illalla autolla mihinkään. Jos ensi yönä lämpötila pujahtaa pakkasen puolelle ja autoteillä sattuu olemaan jostain syystä vettä, on tiedossa pellin rytinää. Musta jää + kesärenkaat + jäähän tottumattomat autoilijat = kaaos. Parempi vaan jäädä kotiin kaasulämmitimen kupeeseen. Tai kävellä lähikuppilaan rommitotille.

Friday, January 11, 2013

TÄNÄÄN KOTONA



...on fiilistelty maanläheisiä värejä, kuunneltu ulkona pauhaavaa kylmää tuulta ja toivuttu pienimuotoisesta työrutistuksesta.

Illalla leffateatterissa vihdoinkin vuorossa Léos Caraxin Holy Motors. Parhautta!

Rauhallista tai riehakasta viikonloppua itse kullekin, oman maun mukaan!

Thursday, January 10, 2013

KOFEIININ PAULOISSA


Suosikkikahvini oli loppuunmyyty vakiokahvila-kahvimyymälästäni Fix Coffeesta (siitäpä pitäisikin tehdä oma postauksensa, on nimittäin mahtava paikka. Erityismaininta ulkopuutarha-/terassiaulueella olevista pistorasioista.) Hädissäni siis nappasin sokkona toista kahvia tilalle. Ja millaista kahvia!



Handsome Coffee Roastersin Dandy-espresso on erilaista kuin normikahvini, mutta aivan taivaallista. Jotenkin... marjaisampaa? Miten näitä kahveja oikein kuvaillaan? Pitäisi varmaan mennä johonkin kahvikurssille? (Voi muuten kestää hetken, jos aikataulu on sama kuin suunnitellulla olut- ja juustomaisteluillalla, joita on järjestetty viimeisen vuoden ajan lähiolutpaikassamme. Joka kerta kun sieltä tulee meili kyseistä tapahtumaa koskien, olen ihan että no nyt kyllä sinne, ja sen jälkeen koko homma unohtuu noin minuutissa.)

Joisin kahvia mieluusti litrakaupalla päivittäin, jos elimistöni vain kestäisi sen. Mutta taitaa tuo kolme tuplaespressoa päivässä olla aika lailla maksimi, jos ei tieten tahtoen halua hankkia itselleen tärinäsurinahikoilu-fiilinkiä. Töihin liittyvät satunnaiset valvomismaratonit ovat sitten tietysti asia erikseen. Juon usein myös teetä, kun tekee mieli kupposta kuumaa.

Handmade and damn handsome.

Miksi muuten ihmiset aina jaotellaan kahvi- ja teeihmisiin? Miksei voi olla molempia? Vai onko niin, että jos juo kahvia, ei ole ikään kuin oikea teeihminen? Hä? Voivatko kahvinlipittäjät koskaan täysin ymmärtää teen hienouksia?

Tuesday, January 8, 2013

KEHITYS KEHITTYY

Otsikko oli vanhan äidinkielenopettajani esimerkki lausehirvityksestä, joka ei tarkoita mitään. Vai oliko esimerkki sittenkin peräisin historianopettajaltani, jota Katajanokan Keisariksikin nimitettiin? Joka tapauksessa, lause iskostettiin päähäni, ja olen käyttänyt sitä antaumuksella siitä asti.

Sunshine Recorder pysyttelee kynsin ja hampain kiinni nykyajassa ja on täten Facebookissa. Like/tykkää-nappula löytyy sivupalkista. Ajattelin mahdollisesti pistää tuonne FB:n puolelle jotain kännykkänäpsyjä ja muuta pikkusälää, joka ei ehkä ole ihan postauksen arvoista. Olisiko se jees? Tuohon sivupalkkiin sain vihdoinkin myös värkättyä linkit blogilistalla ja bloglovinissa seuraamista varten. Jäsenet päätyivät myös siihen rimpsun jatkoksi seikkailtuaan välillä sivun alalaidassa ja kadoksissakin oltuaan.

Unohtuiko vielä jotain? Toimivatko linkit?

Henkilö pitää kahvitaukoa eli taistelee Bloggerin kanssa ja ihastelee lahjaksi saatua fondue-settiä.

Yllätyksenä tuli muuten se, että FB-sivun admin-rooli ei anna oikeutta nähdä, ketkä sivusta ovat tykänneet kavereideni lisäksi. Auuugh, uteliaisuuteni ei tyydyty! Noh, omia kavereitani tykkääjissä on tällä hetkellä 86%. Kyllä, laskin prosenttiluvun itse. Kyllä, piti googlata kuinka laskutoimitus tehdään. En muistanut sitten alkuunkaan, pää löi täysin tyhjää. Nyt ei olisi vanha matematiikanopettajani mielissään. Tätä opettajaa kutsuttiin muuten Kaasuksi. Minulla oli myös opinto-ohjaaja, jonka lempinimi oli Tyrä. Sillä lailla.

Hatunnosto kaikille peruskoulun ja lukion opettajille: olette uskomattomia. Minä en kestäisi hommassa päivääkään.

Monday, January 7, 2013

LEIPÄHULLUUS!


Ostan todella harvoin kotiin leipää. Pidän siitä nimittäin liikaa – tai siis pidän HYVÄSTÄ leivästä ihan liikaa. Jos leipää on kotona, sen syöminen lähtee täysin lapasesta. Ja sitten on leipäpöhö ja tunkkainen fiilis. Olen siis todennut paremmaksi olla ostamatta leipää ollenkaan, satunnaisia viikonloppu-bageleita lukuunottamatta.

Eilen mahaani iski joku pöpö tai ihan vaan joku sellainen kolmekymmentä täyttäneille ominainen vatsan ärtymys jostain randomista asiasta. Tiedättehän, vanhuus ja silleen. Olotila oli sellainen, että pahimmasta selvittyäni ei olisi tullut mieleenikään syödä raakoja vihanneksia tai yhtään mitään normaalia. Sellaisessa fiiliksessä pitää syödä vaaleaa leipää, mielellään paahdettuna, ja päälle levitetään sekä voita että appelsiinimarmeladia. Mies siis haki ritarillisesti valkoisella rats-- hopeisella Hyundailla leipää ja marmeladia kaupasta. Ja oijoi, kuinka hyvää!

Onnistuin myös järjestämään illalle lisädraamaa polttamalla ensimmäiset leipäviipaleet uunissa (paahdinta kun ei ole) niin pahasti, että palohälytin ujelsi kuin viimeistä päivää, ja koko asunto oli täynnä savua. Tiedänpähän olla käyttämättä uunin “BROIL”-asentoa enää. Ilmeisesti se tarkoittaa “yhtä kuuma kuin helvetti: känttysi palaa sekunnissa!” Voihan vanha vihtahousu.

Aamulla leipäpaketti odotteli edelleen houkuttelevana pöydällä, ja tein ihanat aamiaisleivät: uunissa (varovasti, varovasti) paahdettujen viipaleiden päälle muussattua avocadoa ja yhdeltä puolelta paistetut aurinkoiset kananmunat. Tujaus jotain meksikolaishenkistä soossia olisi sopinut leipien päälle loistavasti, mutta kun sellaista ei ollut, oli tyytyminen ripaukseen suolaa. Ja oijoi kertaa kaksi! Niin tervetullutta vaihtelua iänikuisiin smoothieihin. Siitäs saatte lehtikaalit ja pakastemustikat! Leipä on talossa! HOHOHOHOHOHOOO!


Koska olen huono bloggaaja, enkä ottanut herkkuleivistäni kuvaa vaan söin ne hullun kiilto silmissä, lainasin kuvan aamiaisbageleista mahtavasta Manhattan Nest -blogista, josta avocadoleipäidean pöllinkin. En myöskään siinä illalla huutavaa palovaroitinta leyhytellessäni ja palaneita känttyjä ulos kantaessani tullut ottaneksi yhtään valokuvaa mustista käppyröistä. Oli vähän niinku muuta mielessä. Ehkä olisi pitänyt taltioida paistotulos ja perustaa blogiin "ei menny kuin strömsössä" -kategoria. Siihen olisi jo se surkea kuivakukkayritelmä tyrkyllä. Ensi kerralla sitten!

No joo, leipä meni nyt pakastimeen. Yritän ainakin pitää hommaa kohtuudessa. Katsotaan miten eukon käy!

PS. Tein muuten kerran smoothien avocadosta. Vaikka kuinka yritin lisätä raikkautta ja makeutta lisääviä ainesosia, tuntui smoothien juominen siltä, kuin olisi juonut löysää guacamolea. En ole tehnyt toiste.

Sunday, January 6, 2013

RÄYHÄÄ SISUSTUKSEEN PERKELE!


Miten sitä aina tarttuukin kaikkeen valkoiseen (tai harmaaseen) kotiaan sisustaessa? Rakastan kyllä kauniita valkoisia koteja, joissa on sopivasti mustaa ja harmaata. Mutta. Kun lueskelee pohjoismaisia sisustuslehtiä ja -blogeja, tulee valko-harmaa-musta -ähky melko nopeasti. Juu juu, kun on perusasiat neutraalit, voi sitten yksityiskohdilla piristää ilmettä. Tottahan se on.



Meidän kotimme on mielestäni AIVAN JÄRKYTTÄVÄN värikäs, kun keittiönkaapit ovat vihreät ja sohva punainen. Ok, kuulotaa melko psykedeeliseltä, mutta lähes kaikki muu onkin sitten valkoista, mustaa, harmaata tai neutraalia puuta. Alkuperäinen suunnitelma oli itse asiassa hankkia ruskea nahkasohva, mutta monien mutkien kautta punainen paholainen päätyikin olohuoneeseemme.



Vanhassa Helsingin-kodissani maalasin yhden seinän vaaleanpunaiseksi (sävyä pähkin pitkään, se oli siis enemmänkin sellainen haalea vanha roosa), ja pidin siitä kuin hullu (marja)puurosta. Kodissani olleet paloautonpunaiset keittiönkaapit eivät kyllästyttäneet vielä reilun kymmenen vuoden jälkeenkään. Miten sitä nyt sitten on niin valkoinen ja neutraali ja kavahtaa kaikkea värikästä? Tämän blogin ulkoasukaan ei varsinaisesti ole mitään väri-iloittelua.

Liialliseen sisäsiisteyteen ja millintarkkaan sisustukseen minusta liittyy jotenkin myös "sisustustaulujen" käyttö. Siis sellaisten taulujen, joilla ei ole mitään muuta tarkoitusta kuin täyttää seinää ja näyttää hyvältä. Niihin ei siis liity mitään merkityksiä, muistoja, assosiaatioita... eihän siinä tietenkään mitään vikaa ole, ja meilläkin sitä osastoa riittää. Niihin kuitenkin kyllästyneenä minulle tuli hiljattain hillitön tarve saada taas bändikuvia seinille – näin niin kuin melko pitkän tauon jälkeen.



Monet vanhat levyt ovat olleet paitsiossa, kun ensin vanha vinyylisoittimeni sanoi itsensä irti, ja sen jälkeen tulikin muutto maailman ääriin. Levyt ovat nyt monien muiden rakkaiden tavaroiden kanssa laatikoissa pölyttymässä vanhempieni varastossa. Nyyh. Onneksi on sentään Spotify!

Haluaisin siis bändikuvat takaisin seinille, tyylikkäänä ratkaisuna. Kuten mustavalkoisena (ei nyt sentään värikuvilla ruveta rilluttelemaan) rykelmänä kehystettyjä pikkukuvia seinällä. Hmm? Asiaa sietää tutkailla! Artistivalinnoista saadaan vielä kunnon kiista aikaiseksi miehen kanssa. Sillä välin taidan maalata yhden makuuhuoneen harmaista seinistä, kröhöm, valkoiseksi.



Tästä pitäisi tehdä varmaankin joku pieni pähkinätehtävä, ja kirjoittaa vastaukset ylösalaisin, mutta olkoon nyt ihan normitekstinä... Ylhäältä alas, vasemmalta oikealle:

1. DJ Shadow, Cal Tjader, Led Zeppelin
2. Beck, Herbie Hancock, John Coltrane, Deep Purple
3. Black Sabbath, Beastie Boys, The Doors
4. Jimi Hendrix, Wigwam, Metallica, Massive Attack.

Aika vakavaa sakkia. Zeppelinit ja Metallicat sentään virnuilee, paitsi Ulrich joka tietenkin murjottaa.

Saturday, January 5, 2013

YKSITYISAUTOILUSTA

Roosa kyseli tovi sitten Minimalen-palstallaan, kaduttaako ajokortittomia se, etteivät tulleet nuorena hankkineeksi korttia. Luin kommentteja kiinnostuneena, ja ihmettelin osan jyrkkää suhtautumista ajokortin hankkimiseen. Joidenkin kommentoijien mielestä ilmeisesti jo pelkkä kortin hankkiminen on täysin moraaliton teko, joka johtaa saman tien helvetin lieskoissa palamiseen.



Olin melko ymmälläni. Ajoin itse kortin heti 18-vuotiaana, kun vanhempani maksoivat lystin, vaikka en sitä pahemmin ajatellut tarvitsevanikaan. Ajattelin, että se on hyvä olla olemassa, ikinähän ei voi tietää, milloin korttia tai ajotaitoa saattaisi tarvita. Asuinkin koko tähänastisen Suomen-aikuisikäni satunnaisia työkeikkoja lukuunottamatta kantakaupungissa Helsingissä, enkä halunnut autoilla - enkä autoa siellä liikkumiseen tarvinnutkaan. Duunien tekemiseen ajokorttia kuitenkin ajoittain tarvitsin. Kun omaa alaani opiskellessani tajusin, että ajokortittomalla ei juurikaan ruusuista tulevaisuutta työkuvioissa ole, olin todella helpottunut, että kortti löytyi taskusta. Monen ajokortin hankintaa pohtivan kannattaisikin ottaa huomioon se, että yllättävän monissa ammateissa ajotaitoa vaaditaan. En minäkään sitä etukäteen tullut ajatelleeksi.



Vastustan yksityisautoilua. Se on minusta tyhmää ja monesti täysin turhaa. Mutta olen onnellinen ajokortistani. Minimalen-palstan kommenteissa joku julisti, ettei aio koskaan muuttaa paikkaan, jossa tarvitsisi ajokorttia. Se tuntuu ehdottomuudessaan melko hellyttävältä julistukselta, vaan niinhän minäkin ajattelin. Sitten muutin Los Angelesiin.

Los Angeles, kuten suurin osa Amerikkaa, toimii yksityisautoilulla. Se on tietysti talouselämän, auto- ja öljybisneksen sekä vuosikymmenien politiikan ansiota, ja ihan todella ärsyttävää, mutta tätä faktaa ei voi paeta. Meillä on täällä miehen kanssa yhteinen auto, ja sen kanssa menojen suunnittelu on useimmiten melkoista säätöä. Meitä katsotaan yleesä säälien / kuin mielipuolia, kun mainitsen yhden auton taloudestamme! Ha.

Kun etsimme nykyistä asuntoamme, yksi suurimpia valintakriteerejä oli se, että kotoa voi kävellä edes johonkin, ja meiltä pääseekin onneksi jalan moneen kauppaan, kahvilaan, ravintolaan ja baariin. Pankki valittiin konttorien läheisyyden mukaan. Mies pääsee töihin moottoritietä kaupungin kokoon nähden poikkeuksellisen lyhyessä ajassa. Kun etäisyydet tällaisessa laajalle levittäytyneessä kaupungissa kasvavat todella hurjiksi, on näillä valinnoilla yllättävän suuri merkitys. Käytän bussia niin usein kun se on jotenkin järkevää, mutta valitettavasti matka-aika bussilla on useimmiten moninkertainen autoiluun verrattuna. Ja kun moninkertainen tarkoittaa esimerkiksi kahta tuntia puolen tunnin sijaan, on motivaatio linjurilla ajelemiseen melko vähissä.



En mitenkään erityisemmin rakasta autolla ajamista. Olen toki tottunut siihen, ja ajoittain yksin kaahailu voi olla ihan hauskaakin, mutta en pidä itseäni mitenkään mahtavana kuskina, jos nyt en mitenkään erityisen surkeanakaan. Siinähän se menee kun on pakko. Tietysti viettäisin aikaani mieluusti jossain muualla kuin pienessä kotterossamme maailmanlopun ruuhkassa tai SUV-törppöjä väistellessä, mutta paikasta toiseen on siirryttävä, ja täällä se tapahtuu autolla. Ei auta itku markkinoilla.

Ajaminen Los Angelesissa on onneksi helppoa, kunhan on kohtuullisen tarkkana arvaamattomien kuskien varalta. Viimeksi juuri pari päivää sitten liittymästä ulos ajamassa oleva pakettiauto päättikin yhtäkkiä, ilman vilkkua tahi varoitusta, kurvata takaisin moottoritielle levikkeen yli, suoraan kylkeäni kohti. Jos olisin ollut uneliaammalla otteella liikkeellä enkä olisi ehtinyt jarruttaa, olisi automme nyt todennäköisesti romuna ja minulta henki pois. Jiihaa! Täpärä tilanne päivässä pitää tylsyyden loitolla! Tällaisia tilanteita sattuu melko usein, ja monet liikenteessä olevat autot ovatkin pikkaisen kolhiintuneita sieltä täältä. Erityisesti juuri liittymissä käyttäytyminen ja vilkun käyttö tuntuu olevan monille täkäläisille kuskeille jotenkin ylitsepääsemättömän vaikeaa tajuta. Taivas mitä tolloja. Yritä siinä sitten olla vastuullinen kuski, kun muut törttöilevät. Minähän en siis törttöile koskaan! Kröhöm...



Täällä siis tämä yksityisautoilun vastustaja, muka tosi vihervassari-kasvissyöjä-kantakaupunkilainen, mielestään kovinkin urbaani hipinretkale, ihan muina naisina porskuttaa kapitalismin ihmemaassa yksityisautoilemassa. Tähän on tultu. Olen myynyt sieluni ja ne helvetin lieskat odottavat.

Ei olisi muutama vuosi sitten uskonut!

PS. Valokuvasarja kuvastaa kirkasotsaisen bloggarin matkaa sosiaalidemokraatisesta auvolasta pimeyden sydämeen. Teoksen nimi on "Reagan ja Sibelius-rypyt". Ostohalukkaat voivat jättää tarjouksia kommenttiboksiin. Special price only for you my friend!

Friday, January 4, 2013

MARIMEKKOA KANSALLE!








Ulkosuomalainen klisee: koti täynnä Iittalaa ja Marimekkoa. Kyllä. Myönnän auliisti syyllisyyteni.

Iittalan astiat ja Hackmanin ruokailuvälineet minulla oli toki jo Helsingissä, ja olen hilannut astioitani tänne ripoittain. Anoppi halusi ostaa viime jouluna meille astioita, ja kun mikään tavaratalokierroksella ehdotettu sarja ei kelvannut, sain lopulta shekin mieleisteni ostoon. Rahat sijoitettiin Marimekon Sukat makkaralla -juomalaseihin (Marimekkoa myy täällä mm. Crate & Barrel.) (Muuten, länsirannikon oma Marimekko-lippulaivamyymälä on hiljattain auennut Beverly Hillsiin. Pyhiinvaellus?) (Ja täytyy vielä lisätä, että minulla on ihana anoppi. Ettei kukaan vaan luule muuta.) Lasit näkyvät tuossa edellisessä postauksessa, tehosekoittimen vieressä.

Astioiden lisäksi meiltä löytyy kaikenlaista pientä perinteistä, kuten pari klassista Iittalan Kivi-tuikkua, Marimekon Frekvenssi- ja Ystävät-kankaat seinältä, Rautasänky-tyyny sohvalta, Tuuli-pussilakanat sängystä ja niin edelleen... Huppista. Ja joululahjoiksi sain juuri toivomani keittiöpyyhkeet ja meikkipussin.

Loppuuko tämä hulluus koskaan? Seuraavaksi on varmaankin vuorossa Marimekkoon pukeutuminen (laukku löytyy toki.) Itse asiassa alekyttäsin erästä mekkoa nettikaupasta pitkään - niin pitkään, että se myytiin loppuun.

Onko linjoilla kohtalotovereita?

Thursday, January 3, 2013

KOLME KOVAA

Joulu, hanukka ja uusi vuosi on juhlittu, vierailulla olleet perhe ja ystävät palautettu lentokentän kautta koteihinsa tai seuraaviin kohteisiinsa ja elämä on taas asettunut tavallisiin uomiinsa.

Arjen myötä jokapäiväiset käyttöesineet nousevat taas arvoonsa. Meillä on kotona kolme keittiöesinettä, jotka loistavat kevyesti muita romuja kirkkaampana ja tekevät jokapäiväisestä elämästä yksiselitteisesti parempaa. Rahalla ei ehkä voi ostaa onnea, mutta ihan kohtuullisilla summilla saa ainakin parempaa arkea.



Sininen Brita-vedensuodatinkannu on sysiruma, mutta siinä suodatettu vesi on todella paljon maistuvampaa kuin suoraan hanasta tuleva tavara. Vesijohtovesi Los Angelesissa on juotavaa, mutta se on valitettavasti melko pahanmakuista eikä koskaan erityisen kylmää. Pulloveden ostaminen taas on mielestäni pölvästien hommaa, joten Brita ratkaisee kaiken! Kyllä kelpaa kaataa jääkaappikylmää, puhdasta vettä lasiin tästä mahtavasta keksinnöstä.


Bialetti-mutteripannu on se ainoa oikea kahvintekoväline. Espresso syntyy kaasuliedellä tuossa tuokiossa, ja erityisesti tämänhetkinen suosikkikahvini, Intelligentsian Black Cat -espresso on todella taivaallista. Mitä tähän nyt voi sanoa. Elämä on liian lyhyt huonon kahvin juomiseen. Yst. terv. nimim. "kofeiiniaddikti".


Ja viimeiseksi rakkaani, ihana vaalenpunainen Kitchen Aid. Sillä syntyvät niin terveelliset kuin hieman epäterveellisemmätkin juomat. Lehtikaalit ja pähkinät muussaantuvat mukisematta aamusmoothieihin ja jäät murskaantuvat leikiten piña coladaan. Kaikki onnistuu. Lehtivihreän syöminen tuhatkertaistui tämän vempeleen hankkimisen jälkeen. Minusta on tullut Kalifornia-klisee. I need my organic kale smoothie! Tarvitsen luomulehtikaalismoothieni!

PS. Tuli muuten mieleen, että kävin ala-asteen (alakoulu kai nykyään?) jonkinasteisessa kokeilukoulussa, jossa pidettiin jatkuvasti esitelmiä kaikesta. Minä pidin esitelmät ainakin korpista, karhusta ja KAALEISTA (kaikista maailman asioista, kaalit? Miksi? Sitä haluaisin kysyä kymmenvuotiaalta itseltäni). Siltä pohjalta tässä nyt sitten ponnistetaan elämässä. Ja rehtorillamme oli nahkahousut.