Tuesday, June 25, 2013

ARSENAALI

Ilman vasemmanpuoleisia ei ole ulos menemistä.



Aurinko tuntuu olevan taas todella polttava. Olimme lauantaina pari tuntia iltapäivällä rannalla, ja olin lotrannut huolella SPF70-voidetta ihoon (hattu pysyi myös tiukasti päässä), mutta silti kasvoihin ilmestyi pieni päivetys. Rypyt! Pigmenttiläiskät! Aargh!

Rusketuksesta en pahemmin piittaa, mutta itseruskettava on nyt kaivettu kaapin kätköistä käyttöön piiitkän tauon jälkeen. Tulevana viikonloppuna on nimittäin tiedossa kavereiden häät, joihin on tempaistava mekkonen päälle, ja koivet ovat tietenkin perinteisen kalkkunanväriset. Kun viime kesänä löysin pyjamahousujen päiväkäytön ilot, ei mekkoja tai shortseja ole sen koommin tämän tytön päällä näkynyt kuumillakaan keleillä, paitsi urheillessa. Shortseja siis. Ei mekkoja.

Aurinko käräyttää helposti esimerkiksi varomattoman pölvästin korvalehdet ja rinnan (ai miten niin kokemusta? köh), mutta yksi asia on varma: vaikka jatkuvasti lenkkeilen ulkona auringonpaisteessa shortsit jalassa, ei väri tartu sääriin, ei sitten millään. Reisissä näkyy pieni rusketusraja, mutta polvista alaspäin valkoista, valkoista, valkoista. Noh, purkistahan sitä väriä saa. Kuvassa oikealla oleva asteittain ruskettava Jergens on idioottivarma ja halpa. Pelkään niitä kerrasta ruskeaksi -voiteita, saisin nillä aivan varmasti aikaiseksi vain raidallisen ja läikkäisen oranssin kukerruksen.

Ja luin muuten jostain, että naisilla yleisin paikka ihosyövälle on sääri. Että ihan mielellään lätkin tätä mönjää koipiin ja kestän sen kamalan itseruskettavan löyhkän. Eilen lusin ensimmäisen hajupäivän - toinen vielä, ja säärissä on häidenkestävä päivetys. On se vaan ihmeellistä. Kauan eläköön kosmetiikka, kemia ja vippaskonsti!

Monday, June 24, 2013

VAARALLINEN JUHANNUS

Olen viettänyt monta juhannusta poissa Suomesta, milloin missäkin, enkä koskaan ole pahemmin kaivannut kokkoja, juhannustaikoja, mökkiviikonloppuja tai muutakaan asiaankuuluvaa meininkiä. Mutta mutta, jostain syystä se nyt sitten tänä vuonna iski. Ei niinkään mökkikaipuu (itikat, ulkohuussi, itikat, jääkylmä järvivesi, itikat), vaan Suomi-ikävä, joka tässä on jo jonkin aikaa vaivannut enenevässä määrin. Facebook täyttyi ystävien juhannuskuvista ja pala alkoi nousta kurkkuun.

Tarjolla olisi ollut muun muassa ruotsalainen juhannus paikallisessa ostoskeskuksessa (??!!!), mutta tanssiminen tolpan ympärillä ei pahemmin houkutellut. Ainakaan ostarissa. Haloo ruotsalaiset, mitä ihmettä?

Lääkkeeksi juhannusmasikseen lähdimme suomalaisen ystäväni kanssa Malibuun rannalle juhannusaattona. Kostea meri-ilma helli kehoa ja Tyyni Valtameri oli yllättävän lämmin varpaiden huljua. Nousuvesi oli tosin tehnyt elintilasta pienen, valitsemamme ranta kun on ohut kaistale kallion ja meren välissä.

Jouduimme vaihtamaan paikkaa pari kertaa lähestyvän nousuveden tieltä, ja lopulta jättimäinen aalto sai varsinaista vipinää kinttuihin. Meri vei juuston mennessään. Kuohari kuitenkin pelastui. Viinirypäleisiin tuli suolainen sivumaku.

Mutta saimmepa juhannuksen, vaikkakin epäkonventionaalisissa merkeissä! Oli kuitenkin automatka, luontoa (arvaamaton meri, pelikaanit), pahanhajuinen ulkohuussi, kastuneet farkunpuntit ja pölyiset paljaat varpaat.

Itikoita en kaivannut.

Siellä se siintää alhaalla, El Matador Beach.



Koska mieheni Nikon on kauhea kolossi, jaksan harvemmin kanniskella sitä mukanani. Kännykkänäpsyyn on siis ihmisen tyytyminen. Tällä kertaa onni lienee onnettomuudessa: kamera olisi todennäköisesti päätynyt nousuveden mukana mereen, tai ainakin saanut perusteellisen suolavesikylvyn. Huh heijaa.

Saturday, June 15, 2013

VIIKON HYVÄT


Viime aikoina ovat ilahduttaneet muun muassa...





...greippi. Miten voikin jokin asia olla yhtä aikaa hyvänmakuinen, terveellinen ja kaunis? Greippi on parhautta. Ja se on ranskaksi pamplemousse - täydellinen nimi tälle täydelliselle hedelmälle! (Ikään kuin minä ranskaa täällä mihinkään tarvitsisin. Mutta välillä on hyvä kaivella aivopoimuista vanhoja "taitoja", eli lyhyen ranskan epätoivoista sönkkäystä.) Niin, oli mulla ihana mangokin, mutta vedin sen huiviin ennen kun älysin kaivaa kameran esille.




...hassu ukkeli. Pysähdyin lenkillä ollessani liikennevaloihin, ja maailman hitaimmin köpittävä ikivanha kumara mies ihaili lenkkareitani. Niissä on kammottavat heijastinnauhat, mutta miehen mielestä ne näyttivät hopeasta tehdyiltä. Olivat kuulemma kauniit! Ottakaamme ukosta oppia: kaikesta voi löytää kauneutta... Täytyy myöntää, että minä en kyllä osaa löytää sitä edelleenkään juoksulenkkareistani. Tähän liittyy muuten toinenkin kiva asia: lenkkeily on alkanut taas piiiitkän tauon jälkeen sujua, eikä vanha polvivaivakaan ole ilmoitellut pahemmin itsestään. Jepa!




...ruotsalaiset dekkarit. Löysin Netflixistä riemukseni Annika Bengtzonit ja mulkoilin ne kaikki heti lähes putkeen. Wallanderit löytyvät myös sekä alkuperäisenä että brittiversiona, ne seuraavaksi. Vielä kun saisi Beckit, maailmassa olisi kaikki hetken hyvin. Ne uudemmat siis, joissa on Mikael Persbrandt Gunvald Larssonina. Oj, nå men Gunvald!


Länsinaapurin mieskauneus!
(Kuvan alkuperäinen lähde ei tiedossa. Varmaan se on jonkin ruotsalaisen tuotantoyhtiön omaisuutta. Förlåt.)




Thursday, June 13, 2013

KÖPELÖSTI KÄVI

Viime viikolla mies alkoi valittaa oudosta hajusta taloyhtiömme parkkipaikalla. Aina aamuisin autolle mennessä siellä kuulemma löyhkäsi. Joku naapuri oli varmasti salaa kipannut mädäntyvät ruuantähteet johonkin jemmaan! Lisäksi auton tuulilasi ja katto oli linnunkakan ja pienten kakkaisten tassunjälkien peitossa.

Noh, seuraavaksi autossa sisällä alkoi myös haista. Hmm. Kyselin, oliko autoon tipahtanut johonkin, esimerkiksi penkin alle, jotain ruokaa, joka nyt mätäni. Ei kuulemma ollut mitään missään. Omituista. Mysteeri.

Seuraavaksi auton ympärillä alkoivat pörrätä kärpäset. Mihin tahansa autolla ajoi, kohta oli konepellin ympärillä kärpäslauma. Epäilykset alkoivat herätä.

Auton alusta katsottiin, mutta siellä ei näkynyt mitään. Soitimme korjaamoon, josta sanottiin että he eivät siivoile kuolleita eläimiä autoista, soittakaa kaupungin saniteettiyksikölle. Noh, saniteettimies tuli, eikä löytänyt mitään. Päätä raavittiin.

Seuraavaksi mies vei auton liikkeeseen (auto on leasing-sopimuksella), jossa korjaaja ensin kieltäytyi myös mihinkään eläimiin liittyvästä toiminnasta. Auto löyhkäsi siihen mennessä kuitenkin niin pahasti, että tyyppi heltyi ja alkoi tutkia moottoria. Ja näki kuin näkikin jotain. Ukko haki toimistosta kaksi lyijykynää, tönki konepellin alla hetken, ja nosti lopulta mottorista kynien varassa killuvan kuolleen ja mädäntyneen opossumin. Mies heitti raadon tuhkakupin alla olevaan roskikseen, suihkutti konepellin alle ilmanraikastinta (???!!!) ja toivotti tervemenoa.

Haju on nyt pikku hiljaa haihtunut, ja linnunkakat ja tassunjäljet on pesty pois. Näin olemme päätelleet tapahtumien kulun: opossumi tanssi yöllä auton päällä paskassa, lipsahti ja kuoli konepellin alle. Siellä sen ruumis sitten paistui jokapäiväisillä työmatkoilla, kunnes autoliikkeen mies suoritti karun hautaustoimenpiteensä.

Voi opossumia.

Loppukevennykseksi onnellisempi tapaus:



Thursday, May 30, 2013

POST PRODUCTION DEPRESSION ELI ELÄMÄÄ HANKKIMASSA

En koe mitenkään tarpeelliseksi selitellä, miksi Sushine Recorderissa meno on ollut niin vaisua viime aikoina. Mainittakoon kuitenkin, että sähellyksestä selvittyä on viime aikoina ollut vallalla sellainen itäinen melankolia, johon kuuluu muun muassa rötvääminen, viininjuonti, pohdiskelu, kyseenalaistaminen, kantrin ja barokkimusiikin kuuntelu, Borgia-sarjan kyylääminen ja mietiskely.

Freelancerin arkeen kuuluu ainakin minulla ison työprojektin jälkeinen tyhjyyden tunne: mitä nyt? Miksi puhelin ei soi? Mitä mä teen? Kukaan ei tarvitse minua! Pitäsikö mulla olla nyt sitä paljon puhuttua elämää? Apua!

Jos olisin Instagramissa, tämä olisi nyt sellainen Instaweek-kollaasi. Mutta kun en ole, niin tämä on tavallinen kollaasi. Koittakaa kestää.

1. Lisää pioneja! 2. Söin epäterveellistä välipalaa
3. Söin terveellistä välipalaa 4. Ostin uuden hatun ja join lempijuomaani, alkoholia.

Hedelmä-äijän kojusta ostetut viiden dollarin chilillä ja limellä maustetut helelmäpalat ovat parhautta. Näitä kun nakertaa, ei haittaa yhtään, että täkäläiset karkit ovat yksiselitteisesti pahoja. Olen myös tehnyt antaumuksella Eevan kohupannareita (teen aina yhden ison lätyn, ja riippuu selkeästi täysin kuun ja tähtien asennosta, pysyykö se kasassa vai ei, mitään muuta selitystä sille ei voi olla), käynyt käppäilemässä ja juoksemassa ja tehnyt laiskahkoon tahtiin pikkuhommia.

Pari viime päivää olen myös kuunnellut juuri ilmestynyttä John Fogertyn kaverikimppa-albumia Wrote A Song For Everyone (linkki vie Spotifyyn, luulisin). Levy sai Rolling Stone -lehdessä viisi tähteä (!), ja huolimatta ennakkoasenteestani ("haiskahtaa aikuisrokilta") olenkin tykännyt siitä kovasti. Jopa Kid Rock, joka on mielestäni epäilyttävä, vetää hyvin.

Kävin myös peräkkäisinä iltoina katsomassa samassa kompleksissa ensin Noah Baumbachin uuden pienen mustavalkoelokuvan Frances Ha ja sitten J. J. Abramsin megapläjäyksen Star Trek Into Darkness. Trailerien kohderyhmäajattelu jaksaa aina vaan huvittaa. Oli nimittäin melko eri trailerivalikoima noiden kahden edessä. Haha. Ja Brad Pittin tähdittämä World War Z vaikutta todella kuppaiselta. Tylsistyin jo trailerin aikana.

Frances Ha -leffassa oli muuten loistavaa musiikinkäyttöä. Siitä innostuneena täräytän tähän nyt vielä aivammahtavan disco-klassikon, joka soi myös ko. elokuvassa. Suosittelen. Sekä biisiä että leffaa.


Sunday, May 26, 2013

PARFYYMIPULMIA

Pahuksen pahus. Molemmat hajuvedet vetelevät aivan kerta kaikkiaan viimeisiään, eikä matkoja mihinkään ole tiedossa lähiaikoina.


Tom Fordin Grey Vetiver ja Maison Martin Margielan Untitled ovat parin viime vuoden aikana olleet ainoat allekirjoittanutta sykähdyttäneet hajuvedet. Grey Vetiver on itse asiassa virallisesti miesten tuoksu, mutta kukapa näistä jaotteluista välittää. Sitä käyttäessäni olen muuten saanut enemmän kehuja tuoksustani kuin ikinä mistään. Jännää. Se selvästi sopii minun iholleni.

Noh, kumpikaan näistä tuoksuista ei varsinaisesti ole sieltä halvimmasta päästä, joten ei tulisi mieleenkään ostaa täältä niitä täydellä hinnalla (monet ei-jenkkiläiset kosmetiikka-asiat ovat täällä kalliimpia kuin Euroopassa) (niin, ja Tom Fordhan on amerikkalainen, mutta kyllä tuo tuoksu vaan on täällä kalliimpi). Viime vuosina, kun Englannin punta on pysytellyt maltillisissa kursseissa, on Heathrow:n lentokenttä ollut oiva paikka ostosten tekoon. Täältä Los Angelesista ei ole suoria lentoja Helsinkiin, joten olen useimmiten lentänyt juuri Lontoon kautta ja hoidellut kosmetiikkaostokset siinä samalla.

En itse asiassa tiedä hajuvesistä paljoakaan. En ole ikinä vieraillut harvinaisiin hajuvesiin erikoistuneissa liikkeissä, haistellut spesiaalituoksuja tai edes ruotsalaista Byredoa. Ihan hyvä niin, koska pelkään, että rakastun palavasti johonkin sikahintaiseen pikkuputeliin... Minulla kun on erityistaito ihastua aina niihin kaikkein kalleimpiin vaihtoehtoihin lähes kaikessa. Ihan aina. Paree siis vielä toistaiseksi pysytellä kaukana.

Mutta siis, mulla olisi kysymys teille, rakkaat lukijat: osaatteko suositella jotain hieman edullisempaa tuoksua näille edes väliaikaiseksi korvaajaksi? En osaa kuvailla, mistä tykkään (varsinkin tuo Untitled on niin kummallinen käry, etten osaa oikein edes sanoa, miltä se tuoksuu), mutta osaan sanoa, että tällä hetkellä EI iske puuterinen, hempeän kukkainen, makea, eikä oikeastaan mikään sporttinenkaan tuoksu. Ei oo helppoo. Joku kevyt kesätuoksu saattaisi toimia, mutta onko sellaisia olemassakaan ilman hempeän kukkaista meininkiä?

Auttakee!

Thursday, May 23, 2013

PIONI ON PIONI ON PIONI

Pakollinen alkukesän pioniriemu! Bloggarilla on vähän samanlainen olo kuin muutaman päivän maljakossa olleilla lempikukilla: räjähtänyt ja haalistunut. Mutta eipä hätää! Elvytystoimet ovat käynnissä.


Lenkkeilyn ja terveyssmoothieiden lisäksi lisääntyneeseen vapaa-aikaan kuuluu erottamattomana osana kaunokirjallisuus. Kaksi kirja-hankintaa, jip jip! Mies halusi ostaa Jeffrey Eugenidesin uusimman, mikä on mahtavaa, koska tykkäsin kovasti Eugenidesin edellisestä, Middlesex-kirjasta. Saapa nähdä, miltä The Marriage Plot maistuu - arvosteluista päätellen ei ihan niin hyvältä kuin Middlesex. Noh, kassotaan, luetaan!


Toinen löytö oli vanhojen kirjojen alehyllystä bongattu Patricia Dunckerin teos Hallucinating Foucault, jonka olen lukenut noin kymmenen vuotta sitten suomeksi (nimellä Houreissa Foucault). Pidin siitä silloin todella paljon, ja nyt jännittää, pidänkö enää. Entä jos se ei olekaan niin hyvä kuin muistan? Kääk! En kuitenkaan malta olla lukematta sitä.

Kumman lukisi ensiksi? En osaa päättää! Maltoin sentään jättää kirjakaupan hyllyyn viimeisimmän Jo Nesbø -käännöksen. Etsivä Harry Hole on nimittäin minulle lentokoneseuraa. Seuraavalla lentomatkalla olemme taas yhdessä, minä ja Harry.

Wednesday, May 22, 2013

...AND SHE IS BACK!

Huh.

Tässähän vierähtikin pari kuukautta. Oli ns. kiire. Tein ison työprojektin valmiiksi (jihuu!) ja järjestin hääni (jahuu!)

Viime kuussa juhlitiin siis viimeinkin häitä, puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen. Bileet pidetiin New Yorkissa, jossa vietin pari viikkoa ennen häitä sekoillen. Oli kuumetta ja flunssaa, neljä asuinpaikan vaihtoa, viime hetken säätöä, perheen ja ystävien näkemistä, koristelujen metsästystä ja kaikkea mahdollista hupaa.

Kuva: Villa Hottentotti


Minun piti laihduttaa häihin, mutta lihoinkin niin, että hyvä kun häävaatteet mahtuivat päälle - mutta ei se niin vakavaa, vaatteet olivat päällä kuitenkin, mikä lienee tärkeintä, jos ei ole nudismin harrastaja. Kampaaja-maskeeraaja ei ollut kummoinen (flunssaa ja väsymystä on vaikeaa peittää ja kampaus sai minut näyttämään kaljulta munapäältä), mutta eipähän tarvinnut itse vääntää meikkiä vaan sai istua aamutakissa kun joku toinen teki hommia. Juhlissa piti olla tarjolla pelkkää kalaa ja kasvista, mutta jostain syystä pöydässä oli myös lihapullia - näh, eipähän ainakaan appiukko valittanut enempää ruuista kun sai lihaa syödäkseen. Menussa ollut leipä puuttui tosin pöydästä kokonaan... noh, valkoinen vehnäjauho onkin kamalan epäterveellistä! Ilma oli helkkarin kylmä ja tämä kalifornialaistunut prinsessa hytisi pipo päässä, mutta eipähän ainakaan satanut lunta kuten Suomessa. Eikä Pohjois-Koreakaan sitten kuitenkaan räjäyttänyt kaupunkia hääpäivänämme, vaikka kovasti uhkailikin.

Kuva: Villa Hottentotti


Koristelut olivat onnistuneet (kukkivia kirsikkapuun oksia vanhanaikaisissa lasipurkeissa, värittömiä tuikkukynttilöitä ja Fazermintejä pöydissä), ihmiset tuntuivat syövän hyvällä ruokahalulla, bändi oli hyvä (klezmer-hullutusta ja perinteisempää fiilistelyä), jenkit tykkäsivät Fazerminteistä, puheet olivat hauskoja ja liikuttavia ja sain tanssia isäni kanssa valssia. Ilta päättyi lähibaariin hyvien ystävien seurassa cocktaileja juoden. Kivaa oli.

En tajunnut pyytää ketään ottamaan kuvia koristeluista pöydissä. Huppista. Olisi ollut kiva pistää eetteriin muutama tunnelmakuva, mutta saldo on vähän köyhä. Olin oikein tyytyväinen itseeni, kun sanoin kaikkien ehdotuksille ei ja pidin pääni yksinkertaisten koristelujen kanssa. Kukkalajitelmat? Ei. Silkkinauhaa? Ei. Kelluvat kynttilät lasimaljoissa? Ei. Kiviä lasimaljoissa? NO EI. Harmitti, etten päässyt käyttämään morsiankorttia missään - oikein odotin, että joku olisi alkanut jossain vaiheessa järjestelyjä ryppyilemään. "I'm the bride, you don't want to mess with me!" Haha.

Kuva: Villa Hottentotti


En ottanut yhtään kuvia New Yorkissa, joten lainasin kuvat bileisiin matkanneelta Villa Hottentotilta (Coney Island -postaus täällä) ja lisäfiilikseen pääsee esimerkiksi tästä, tästä ja tästä postauksesta. NY-reissupostauksia on enemmänkin, ja sieltä löytyy muun muassa juhlien pienimmän bilettäjän söpöjä asukuvia. Aww!

Säädin blogini palstaa leveämmäksi, jotta saisin isompia kuvia kehiin, ja vanhemmat postaukset menivät vähän vinksin vonksin. Mutta sepä ei ole maailmanloppu. Otetaan löysin rantein, vai mitä?

Friday, March 1, 2013

ENKELTEN KAUPUNKI

Koska olen edelleen kauhean työstressin kuristavassa otteessa, enkä ehdi/kykene/jaksa kirjoittaa itse mitään järkevää, linkkaan teille mahtavaa Kaukana Espoosta -blogia pitävän Sussu Laaksosen riipaisevan analyysin nykyisestä kotikaupungistani. Lue ja hämmästy!

Conan sopii joka tilanteeseen:



Etelä-Kalifornian onnellistava vaikutus!

Wednesday, February 13, 2013

HENGISSÄ OLLAAN... JOTAKUINKIN

Tervehdys! Semmoista vaan, että into bloggaamiseen ei ole suinkaan lopahtanut, vaan tällä hetkellä työrintamalla on meneillään tämän aikajanan keltainen ja vihreä osio:


Joten kun sininen viiva on saavutettu, voin taas bloggailla ja juoda kahvia. Palataan siis toivottavasti piakkoin!

Saturday, February 2, 2013

MENNEEN VIIKON PERUSMEININGIT

Lehtikaalisato on kylmän ja sateisen talven vuoksi tällä hetkellä pieni. Kauppoihin toimitetaan siis tavallista vähemmän lehtikaalia, joten jos mielii saada viheriät terveyspomminsa ostettua, on kauppaan lähdettävä aamuvarhain. Aamuisin supermarketeissa nähdäänkin joogatrikoisiin pukeutuneiden kale-entusiastien käsirysy.

Flunssakausi jyllää kaikkialla ilmastosta riippumatta. Otin syksyllä vakuutusyhtiön pakottamana* influenssarokotteen, mutta pienet lenssut yrittävät jatkuvasti silti hyökkäillä vasemmalta ja oikealta. Marinoin itseni valkosipulilla ja inkiväärillä, kyllä se siitä.

Jotkut vaalit ovat taas nurkan takana. Miehelle saapui äänestyslappu kotiin, ja siinä myös ohjeet äänestyspaikasta:


Sillä lailla. "Sori hei voisitko siirtää niitä lakanoitasi vähän, mun pitäis äänestää."

*Teen kaiken mitä vakuutusyhtiö käskee, koska pelkään, että ne pirulaiset kieltäytyvät myöhemmin hoitamasta minua, jos en ole tehnyt suositeltuja toimenpiteitä. Hullua tämä kapitalismi... tunnen todella, kuinka minusta välitetään. NOT.

Thursday, January 31, 2013

KALIFORNIAN VÄRIT, OSA 2







Eihän siitä mihinkään pääse. Mieli ottaa vaikutteita näkemästään. Pastellinsininen ja -vihreä kotitalo, kirkkaansininen taivas, oranssina ja vaaleanpunaisena loistavat auringonlaskut, värikkäät seinämaalaukset ja kukkivat pensaat syöpyvät aivopoimuihin ja purskahtavat sieltä sisustus- ja vaatehankintoina.

Urban Outfittersin alelaarista ongitut lempisandaalit ja kylppärin matto vetelevät jo viimeisiään - olisi pitänyt totella itse kehittämääni sääntöä siitä, että jos joku käyttötavara on hyvä ja edullinen, sitä pitää aina ostaa kaksin kappalein. Kaksi teepaitaa, kahdet rintsikat, kahdet mustat pillifarkut, kahdet sandaalit, kaksi mattoa.

Katsoithan myös osan 1?

Tuesday, January 29, 2013

KALIFORNIAN VÄRIT, OSA 1



...ai miten niin Los Angelesin pastellit ja hehkuvat auringonlaskut ovat vaikuttaneet?

Monday, January 28, 2013

TISKIALTAAT HELVETISTÄ


...eli tervemenoa, ihanat Marimekon Sukat makkaralla -lasit. Kolme kuudesta on jo joutunut vanhojen emalitiskialtaiden uhriksi. (Edit: nyt meni neljäs! Aaaargh!) Tiskialtaat ovat todella syvät ja emali materiaalina niin kovaa, että käsistä lipsahtava juomalasi hajoaa pomminvarmasti altaan pohjaan osuessaan. Hups! Klirr! Prkl!

Altaat ovat myös sen verran vanhat, että kaikki lika tarttuu niihin välittömästi, ja sen saa pois ainoastaan karhunkielellä tai vastaavalla karhistuksella hinkkaamalla. Ja niiden täyttäminen vedellä tiskaamista varten on maailmanennätysmäisen hidasta puuhaa. Mahtavan käytännölliset siis, aivan joka tavalla!



Siinä ne nyt ovat, juuri puhtaaksi hinkattuna, syyttömän näköisinä. Telineessä on muuten Ikean tiskiharja, astianpesuun käytettävät sienet kun eivät ole minun juttuni. Harjat siis ostetaan Ikeasta tai tuodaan Suomesta. Kaapissa on nytkin odottelemassa käyttämätön Sini-tiskiharja vaihtopäällä. Ah. Tiskiaine on ihanaa Lemon Verbena -tuoksuista mössöä, joka tekee inhokkihommastani tiskaamisesta huomattavasti mukavampaa.

Harmaa taso on jotain maailman kestävintä materiaalia, johon voisi varmasti pudottaa happoa eikä se olisi siitä millänsäkään. Kovin kauniiksi keittiön tasoja ei voi kehua, mutta ne sopivat meille oivallisesti – en halua edes ajatella, miltä kaunis aitopuinen, esimerkiksi öljytty taso näyttäisi kahden tumpelon keittiössä (Oho! Paistoöljy roiskui taas vähän ohi! Hups, laskin kuuman kattilan suoraan tasolle! Katsohan, kookosöljypurkki on taas vuotanut! Ja niin edelleen.) Harmaalla mennään.

Mutta mitä helkkaria noille altaille oikein tekisi?

Friday, January 25, 2013

KAFFIA JA HELSINKI-POPPIA

Kahvikokeilut jatkuvat! Kun kerran tutusta Intelligentsia-linjasta poikettiin, niin jatketaan nyt sitten kunnolla sivupoluille! Tällä kertaa nappasin mukaan Cafecito Organicosta uutta kahvia viimeisiä vetelevän Dandyn tilalle.



Poltin suuni hörpätessäni innoissani uutta kahvia aamulla, joten on paha sanoa, onko siinä joku hieno sivumaku, kuten edellisessä testikahvissa. En pahemmin maista nyt mitään. Mutta pussi, jonka kyljessä on surffitukkainen ja havajipaitainen kuolema, ei voi pitää sisällään muuta kuin hyvää kahvia!

Siirryin hiljattain myös soijamaidosta perinteisemmän half&halfin käyttäjäksi. Puolet maitoa ja puolet kermaa - siihen kun tottuu, ei litkumaisiin maidonkorvikkeisiin saatika rasvattomaan ole paluuta. Ah! Suosin luomua, erityisesti täällä geenimuuntelun ihmemaassa, koska juon mieluusti maitoni kasvuhormoni-, antibiootti- ja geenirehuvapaana. Geenimuuntelu on asia, joka saa mut kiihtymään äkkiä, joten antaa aiheen olla, ettei paasaus lähde vanttuusta...

Muki on World Design Capital -vuoden myötä tehty Helsinki 2012 -muki, joka on mukavan sympaattinen ja kotoisa täällä kaukana. Helsinki rocks, sanon mä!

Helsingin kunniaksi täytyy tietenkin kuunnella klassikko vuodelta 1996. Tämä biisi tuo mieleen aikakauden, jolloin meininki muuttui tunkkaisesta kiinnostavaksi... Tuntui siltä, että silloin Helsingistä tuli jotenkin... parempi, vaikka todennäköisesti kyseessä oli ainoastaan oma elämäntilanteeni ja siirtymiseni teinistä "nuoreksi aikuiseksi" tai jotain. Joka tapauksessa, hyviä muistoja!

Biisi taisi olla Olli Saarelan ohjaaman Bad Luck Love -leffan soundtrackillakin, ainakin videosta päätellen. Oli muistaakseni ihan kelpo raina, vaikkakin ohjaajalleen tyypillisesti testosteronia, sentimentoa ja testosteronisentimentoa* ei leffasta puuttunut. Mutta eikö tästä biisistä ollut joku paikallisjunavideokin? Hmm...?

*Nyt muuten synnytin sanan, jota tavatessa saa olla kieli keskellä suuta.


Ja sehän on taas viikonloppu, jiihaa!

Thursday, January 24, 2013

LE SMOKING JA HÄÄT

Blogini sivupalkin tekstissä mainitaan muiden aihepiirien lisäksi sana tyyli. Vaatepuoli on kuitenkin pysynyt aika lailla poissa aurinkoäännittimestä... ainakin tähän asti. Kirjoitin vähän aikaa sitten hääsekoilun alkamisesta, ja kaiken muun hässäköinnin lisäksi agendalla on luonnollisesti ASU.



Shoppailin ennen, jos en nyt paljon niin kohtalaisesti. Rahaa oli vakaahkossa Suomi-elämässä enemmän, luin paljon muotilehtiä ja blogeja, matkustelin sekä töissä että vapaa-ajalla ja roikuin nettikaupoissa. Nyt en shoppaile oikeastaan ollenkaan. Rakastan edelleen muotia, mutta Jenkkeihin muutto ja elämän aloittaminen melko lailla alusta ovat rokottaneet taloutta rankahkolla kädellä.

Eikä vähässä shoppailussa ole todellakaan mitään vikaa! Inhoan tavararöykkiöitä ja nurkissa pyörivää romua, joten kompakti vaatekaappikin on ollut mukavan selkeä. Välillä tämänhetkinen vähävaraisuus harmittaa, kun muodin seuraaminen ja rytkyjen miettiminen on kuitenkin ollut (ja on edelleen!) minulle suuri ilonlähde. Olen kuitenkin sitä mieltä, että kaikkea ei tarvitse omistaa. Monesti pelkkä katselu riittää.



Kun häiden järjestäminen tuli ajankohtaiseksi, minulle oli itsestäänselvää, että asuun panostetaan. En halua tönkiä marketin alelaaria jonkun siedettävän koltun toivossa. Budjetista siis osoitettiin siivu kummankin osapuolen vaatteiden hankintaan - hääbudjeteissa näin niin kuin yleisellä tasolla vertaillen aika pieni summa, mutta kuitenkin sellainen, että fiksusti käytettynä (lue: pakkomielteisellä nettialennusten kyttäämisellä) sillä saa jo kunnon kamaa.

En vaan tuntunut innostuvan häämekon shoppaamisesta lainkaan. Olin ajatellut ostaa laadukkaan, hienon, pitkään palvelevan cocktail-mekon ja jotkut killerikengät. Mutta mikään ei sytyttänyt. Tuskailin pitkään, kunnes tajusin: miksi helkkarissa minun pitäisi ostaa mekko, jos ei huvita? En ole varsinaisesti mekkoihmisiä vaan viihdyn paremmin housuissa. Androgyyni meininki ja herraintyyli ovat enemmän minun makuuni. Mekkosuunnitelmat huitsulaan siis!



USA:ssa ollaan ainakin minun mielestäni juhlapukeutumisen suhteen aika lailla konservatiivisempia kuin Suomessa. Juhliin laitetaan yleensä mekko päälle. Se on aina ärsyttänyt minua: usein tuntuu, että mikä tahansa ruma ja huonosti istuva mekko kelpaa, kunhan se on mekko. Tai vähintään hame. Vaikka olisi timantein koristeltu huippuhieno housupuku päällä, ei se ole yhtä jees kuin mikä tahansa mekonrytky. Hmph.

Minä siis päätin, että pidän muitten juhlissa niitä kahta juhlavahkoa mekkoani vaikka maailman tappiin asti, mutta omissa häissäni pukeudun tasan niin kuin huvittaa. Ja heti nousi shoppailuinnostus aivan uudelle tasolle! Käytin heti järjettömän monta tuntia kammaten muun muassa Yooxin, Outnetin ja Saksin alennusvalikoimia. Koska alennuksesta pitää silti tietysti ostaa - vaan eri hintaluokassa kuin yleensä. Voi mikä riemu, kun tajusin, että nythän minulla on elämäni tilaisuus ostaa Se Oikea Smokkitakki. Aah.



Suunnitelma alkoi kehkeytyä: muistin Guccin SS2011-malliston ihanat silkkihousu-paita-jakkuyhdistelmät (itse asiassa ainakin osa taisi olla haalareita), jotka oli kurottu kasaan kultaisilla obi-vöillä. Täydellistä! Värit vaan pois ja tilalle mustaa, valkoista ja kultaa. Tuli loistofiilis, kuten vanhoina hyvinä aikoina. Muoti-innostus! Olinkin jo kaivannut sinua!

"Vain vähän" alivalottunut musta, ja harmaasta tsykedeeliseksi muuttunut seinä.



Olin todella tehokas, ja tänään Yooxista saapuikin Margielan smokkijakku kotiin sovitettavaksi. En olettanut, että heti ensimmäisellä menisi nappiin, ja kiitelin jo etukäteen ilmaisia toimituksia ja palautuksia. Mutta se on I-H-A-N-A. Täydellinen. Paras. Laadukasta villaa ja silkkiä, jämäkkä mutta kauniisti laskeutuva. Ryhdikkäät olkapäät. Siinä on kaikki.

Kyllä tästä vielä hääasu saadaan aikaiseksi! Enkä lotkauta korvaanikaan miehen mutinoille siitä, että pitääkö taas olla mustaa. PITÄÄ.

----

Niin ja tosiaan, ne inspiraatiokuvat:

1. YSL:n Le Smoking ja kaikkien naispuolisten pukukeikareiden äiti, Marlene Dietrich
2. Haider Ackermann SS2013
3. Moschino FW2011
4. Gucci SS2011

Wednesday, January 23, 2013

PALUU RIKOSPAIKALLE


Todistuskappale 1: kuoret pöydällä.


Todistuskappale 2: tyhjä pussi lattialla.




Epäilty: makaa sokerihumalassa sohvalla.

On taas se aika vuodesta.

Tuesday, January 22, 2013

KESÄ TAMMIKUUSSA

Tervehdys pitkän viikonlopun jälkeen! Maanantai oli Martin Luther King, Jr. Day, jolloin monilla on vapaata ja viikonloppu kolmepäiväinen. Sää parani parahultaisesti viikonlopuksi kesälukemiin, ja lämmöstä innostuneena naapuruston terassit ja biergartenit notkuttiin oikein huolella läpi. Tiedättehän ne parhaat kesäpäivät, jolloin lähtee lounaalle ja palaa kaksitoista tuntia myöhemmin kotiin... Notkumisen seurauksia kärsittiinkin sitten pari päivää, kun vanhenemisen sivutuote nimeltään monen päivän krapula päätti iskeä. Huoh. Olo on kuin festareiden jälkeen. Harjoituksen puutetta, sanoisi varmasti ystäväni V!


Sää vaikuttaa näköjään ihmisiin kaikkialla. En ole ainoa, joka innostui viikonloppuna kesäisestä ilmasta. Vaikka Etelä-Kalifornian talvi ei suomalaisesta näkökulmasta olekaan kovin talvinen, on olo nuupahtanut ja vähäenerginen, kun päivät ovat lyhyitä ja ilma viileämpi. Ei jaksa tehdä mitään ylimääräistä, väsyttää, tekee mieli herkutella ja tuijottaa tv-sarjoja. Kaamosmasennus Los Angelesissa! Tein myös klassisen kevätvirheen: kekkaloin liian vähissä vaatteissa (sandaaleissa) iltaan asti ja sain nuhan. Aina sama homma, maasta riippumatta. Joissain asioissa ihmisen oppimiskyky on näköjään vuodesta toiseen rajallinen.

Näillä näkymin lämmin sää jatkuu enää pari päivää, ja sitten on taas luvassa viileämpää ja sateista. Ugh. Nyt äkkiä ulos kävelylle nauttimaan lämmöstä! Suomalainen sääsyyllisyys on syvälle juurrutettu. On synti möllöttää sisällä, kun aurinko paistaa. Onneksi sääsyyllisyys laimenee, kun kevät etenee. Eihän tässä tulisi muuten työnteosta mitään, jos jatkuvasti pitäisi notkua ulkona.

Auringosta tuli muuten mieleen, että monet olettavat useasti, että kalifornialaiset ovat jotenkin kestoruskettuneita. En minä ainakaan ole. En oleile suorassa auringonpaisteessa. Käytän korkeita suojakertoimia ja uskollista panamahattuani ulos mennessäni. Rypyt, maksaläiskät ja melanooma eivät varsinaisesti ole toivelistani kärkipäässä. Iisisti auringossa, sanoo Sunshine Recorder!

Wednesday, January 16, 2013

HÄÄBILEET

Voi elämän kevät. Pitkään sitä välteltiin, mutta enää ei onnistu: puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen on aika järjestää häät.

En ole koskaan haaveillut omista häistäni. Valkoinen prinsessamekko, kirkko tahi vastaava, alttarille talutus, puheet, juhlien hassunhauskat leikit, häävalssi sun muut hääjutut ovat hauskoja ja kivoja, kun olen itse vieraana. Pillitän myös estottomasti häissä, kun kaikki on niin kaunista ja ihanaa, ja juhlitaan rakkautta. En siis todellakaan ole mikään häävihaaja.

Mutta omat häät? Ei. Valkoinen mekko? Ai kauheeta. Huntu? Vain kuolleen ruumiini yli. Tältä pohjalta pitäisi nyt sitten järjestää noin sadan henkilöin vastaanotto New Yorkissa kahden ja puolen kuukauden kuluttua, huhtikuun alussa. Jiihaa!

Näyttäisi myös siltä, että helmi-maaliskuusta saattaa muodostua ERITTÄIN kiireinen työrintamalla. Sen kun yhdistää muutaman kilon karistukseen (pakkohan mun oli joku morsianhomma valita, niin otin sitten laihdutuksen) ja häiden järjestämiseen toiselle puolelle manteretta, saadaan kiva soppa aikaiseksi. Sanoinkin miehelle jo että tervetuloa vaan helvettiin.

Katsotaan miten eukon käy.

Viehättävä virastotoimitus lokakuussa 2011.


Monday, January 14, 2013

PIM! OLET MYYRÄ!





Maanantaiaamun ryytynyt olo saattaa parantua väriterapialla ja sitrushedelmillä. Suuri, pyöreä tarjotin herättelee aamiaispöydän nuokkujan anteeksipyytelemättömällä olemuksellaan, ja se tönöttääkin pöydällä kuin maailman omistaja. Tykkään isoista pöydistä, ja ISO pöytä vaatii tietenkin myös ISON tarjottimen. Amerikassa kun ollaan nääs! Täällä ei napeilla pelata!



Pienemmässäkin versiossa on varsin räyhäkkäät värit. Näitä kun hetken tuijottelee, on taatusti joko piristynyt tai sitten sekavahko olo. Kumpikin käy, kunhan suomut tippuvat silmien päältä. Pitikö taas kukkua yömyöhään koneen äärellä? Intterwebbiin pitäisi asentaa aikalukko.

Sunday, January 13, 2013

PAKKOMIELLE

Olen vähän myöhäisherännäinen Twin Shadow:n suhteen. Kuuntelin kyllä levyjä Spotifystä ja olin varovaisen innostunut, mutta en tuntenut mitään suuria väristyksiä. Herran viimekesäinen keikka FYF:ssä (Fuck Yeah Festival) oli erinomainen ja fiilikseltään tosi hieno, mutta silti mulla oli jotenkin etäinen fiilis.

Mutta nyt! Se sitten iski. Ehkä nämä biisit vaativat melankolisen talvifiiliksen tai jotain, mutta juuri nyt kolahtaa oikein huolella. Ajan tällä menolla todennäköisesti sekä miehen että naapurit mielenhäiriöön, kun en suostu kuuntelemaan mitään muuta. Tällä hetkellä loppumattomassa repeat-limbossa soi tämä pakko-kuunnella-koko-ajan-suosikkikappale.


Oi George Lewis Jr, oi!

Saturday, January 12, 2013

K-Y-L-M-Ä

...nimittäin sisällä. Ulkolämpötila ei tietenkään ole näin suomalaiselle mitenkään erikoinen (päivällä 10-15C, yöllä nollan tienoilla), mutta kun kodin lämpötila seilaa siinä mukana, on villasukkaa vedettävä jalkaan ja pistettävä teevedet kiehumaan.


Onneksi on sentään tämä kodin kaunistus, kaasulämmitin. Miehenkorkuinen rumilus tönöttää olohuoneen seinässä ja naksuu ja poksuu lämmetessään kuin kiuas ikään. Ihan tulee kotoisa olo kaasuliekin kohinaa ja metallisia paukahduksia kuunnellessa! Puun tuoksu vain puuttuu...

Kaasulämmitintä ei tule hirveästi päivisin pidettyä päällä, mutta öisin kyllä hampaat kalisisivat, jos se ei töhöttäisi kuumaa ilmaa asuntoon. Eristys? Mikä se sellainen on?

Lämmittimessä on räppänä myös makuuhuoneen puolella. Ikävää tosin on se, että tämän pikkuräppänän lämmitysteho on noin yksi kolmasosa olohuoneen puolen lämpötilasta. Öisin siis olohuoneessa on oikein miellyttävän lämmin ja makuuhuoneessa rapsakan vilpoista. Viime yö meni verkkarit ja villapaita päällä nukkuessa, mutta olen onnellinen siitä, että tässä asunnossa ei sentään tuule ikkunankarmeista sisään kuten edellisessä asunnossa. En muuten ole ainoa paleleva suomalainen: myös A. Sinivaara on hytissyt viileässä.

Tähän lämpötilavaihteluun kyllä tottuu toisaalta pikku hiljaa. Viime vuosi oli Amerikan kirjatun historian kuumin, ja loppukesällä ja syksyllä hikoiltiin myös Los Angelesissa ennätyspitkää helleaaltoa. Minä yritin vaan vähentää vaatetusta niin pitkään kuin mahdollista, ettei inhaa ilmastointilaitetta tarvitsisi pitää kovin paljoa päällä. Vähän sama fiilis on nyt: mieluummin sitä lisää vaatetta kuin käyttää kaasua hillittömästi lämmitykseen.

En todellakaan aio muuten lähteä illalla autolla mihinkään. Jos ensi yönä lämpötila pujahtaa pakkasen puolelle ja autoteillä sattuu olemaan jostain syystä vettä, on tiedossa pellin rytinää. Musta jää + kesärenkaat + jäähän tottumattomat autoilijat = kaaos. Parempi vaan jäädä kotiin kaasulämmitimen kupeeseen. Tai kävellä lähikuppilaan rommitotille.

Friday, January 11, 2013

TÄNÄÄN KOTONA



...on fiilistelty maanläheisiä värejä, kuunneltu ulkona pauhaavaa kylmää tuulta ja toivuttu pienimuotoisesta työrutistuksesta.

Illalla leffateatterissa vihdoinkin vuorossa Léos Caraxin Holy Motors. Parhautta!

Rauhallista tai riehakasta viikonloppua itse kullekin, oman maun mukaan!

Thursday, January 10, 2013

KOFEIININ PAULOISSA


Suosikkikahvini oli loppuunmyyty vakiokahvila-kahvimyymälästäni Fix Coffeesta (siitäpä pitäisikin tehdä oma postauksensa, on nimittäin mahtava paikka. Erityismaininta ulkopuutarha-/terassiaulueella olevista pistorasioista.) Hädissäni siis nappasin sokkona toista kahvia tilalle. Ja millaista kahvia!



Handsome Coffee Roastersin Dandy-espresso on erilaista kuin normikahvini, mutta aivan taivaallista. Jotenkin... marjaisampaa? Miten näitä kahveja oikein kuvaillaan? Pitäisi varmaan mennä johonkin kahvikurssille? (Voi muuten kestää hetken, jos aikataulu on sama kuin suunnitellulla olut- ja juustomaisteluillalla, joita on järjestetty viimeisen vuoden ajan lähiolutpaikassamme. Joka kerta kun sieltä tulee meili kyseistä tapahtumaa koskien, olen ihan että no nyt kyllä sinne, ja sen jälkeen koko homma unohtuu noin minuutissa.)

Joisin kahvia mieluusti litrakaupalla päivittäin, jos elimistöni vain kestäisi sen. Mutta taitaa tuo kolme tuplaespressoa päivässä olla aika lailla maksimi, jos ei tieten tahtoen halua hankkia itselleen tärinäsurinahikoilu-fiilinkiä. Töihin liittyvät satunnaiset valvomismaratonit ovat sitten tietysti asia erikseen. Juon usein myös teetä, kun tekee mieli kupposta kuumaa.

Handmade and damn handsome.

Miksi muuten ihmiset aina jaotellaan kahvi- ja teeihmisiin? Miksei voi olla molempia? Vai onko niin, että jos juo kahvia, ei ole ikään kuin oikea teeihminen? Hä? Voivatko kahvinlipittäjät koskaan täysin ymmärtää teen hienouksia?

Tuesday, January 8, 2013

KEHITYS KEHITTYY

Otsikko oli vanhan äidinkielenopettajani esimerkki lausehirvityksestä, joka ei tarkoita mitään. Vai oliko esimerkki sittenkin peräisin historianopettajaltani, jota Katajanokan Keisariksikin nimitettiin? Joka tapauksessa, lause iskostettiin päähäni, ja olen käyttänyt sitä antaumuksella siitä asti.

Sunshine Recorder pysyttelee kynsin ja hampain kiinni nykyajassa ja on täten Facebookissa. Like/tykkää-nappula löytyy sivupalkista. Ajattelin mahdollisesti pistää tuonne FB:n puolelle jotain kännykkänäpsyjä ja muuta pikkusälää, joka ei ehkä ole ihan postauksen arvoista. Olisiko se jees? Tuohon sivupalkkiin sain vihdoinkin myös värkättyä linkit blogilistalla ja bloglovinissa seuraamista varten. Jäsenet päätyivät myös siihen rimpsun jatkoksi seikkailtuaan välillä sivun alalaidassa ja kadoksissakin oltuaan.

Unohtuiko vielä jotain? Toimivatko linkit?

Henkilö pitää kahvitaukoa eli taistelee Bloggerin kanssa ja ihastelee lahjaksi saatua fondue-settiä.

Yllätyksenä tuli muuten se, että FB-sivun admin-rooli ei anna oikeutta nähdä, ketkä sivusta ovat tykänneet kavereideni lisäksi. Auuugh, uteliaisuuteni ei tyydyty! Noh, omia kavereitani tykkääjissä on tällä hetkellä 86%. Kyllä, laskin prosenttiluvun itse. Kyllä, piti googlata kuinka laskutoimitus tehdään. En muistanut sitten alkuunkaan, pää löi täysin tyhjää. Nyt ei olisi vanha matematiikanopettajani mielissään. Tätä opettajaa kutsuttiin muuten Kaasuksi. Minulla oli myös opinto-ohjaaja, jonka lempinimi oli Tyrä. Sillä lailla.

Hatunnosto kaikille peruskoulun ja lukion opettajille: olette uskomattomia. Minä en kestäisi hommassa päivääkään.

Monday, January 7, 2013

LEIPÄHULLUUS!


Ostan todella harvoin kotiin leipää. Pidän siitä nimittäin liikaa – tai siis pidän HYVÄSTÄ leivästä ihan liikaa. Jos leipää on kotona, sen syöminen lähtee täysin lapasesta. Ja sitten on leipäpöhö ja tunkkainen fiilis. Olen siis todennut paremmaksi olla ostamatta leipää ollenkaan, satunnaisia viikonloppu-bageleita lukuunottamatta.

Eilen mahaani iski joku pöpö tai ihan vaan joku sellainen kolmekymmentä täyttäneille ominainen vatsan ärtymys jostain randomista asiasta. Tiedättehän, vanhuus ja silleen. Olotila oli sellainen, että pahimmasta selvittyäni ei olisi tullut mieleenikään syödä raakoja vihanneksia tai yhtään mitään normaalia. Sellaisessa fiiliksessä pitää syödä vaaleaa leipää, mielellään paahdettuna, ja päälle levitetään sekä voita että appelsiinimarmeladia. Mies siis haki ritarillisesti valkoisella rats-- hopeisella Hyundailla leipää ja marmeladia kaupasta. Ja oijoi, kuinka hyvää!

Onnistuin myös järjestämään illalle lisädraamaa polttamalla ensimmäiset leipäviipaleet uunissa (paahdinta kun ei ole) niin pahasti, että palohälytin ujelsi kuin viimeistä päivää, ja koko asunto oli täynnä savua. Tiedänpähän olla käyttämättä uunin “BROIL”-asentoa enää. Ilmeisesti se tarkoittaa “yhtä kuuma kuin helvetti: känttysi palaa sekunnissa!” Voihan vanha vihtahousu.

Aamulla leipäpaketti odotteli edelleen houkuttelevana pöydällä, ja tein ihanat aamiaisleivät: uunissa (varovasti, varovasti) paahdettujen viipaleiden päälle muussattua avocadoa ja yhdeltä puolelta paistetut aurinkoiset kananmunat. Tujaus jotain meksikolaishenkistä soossia olisi sopinut leipien päälle loistavasti, mutta kun sellaista ei ollut, oli tyytyminen ripaukseen suolaa. Ja oijoi kertaa kaksi! Niin tervetullutta vaihtelua iänikuisiin smoothieihin. Siitäs saatte lehtikaalit ja pakastemustikat! Leipä on talossa! HOHOHOHOHOHOOO!


Koska olen huono bloggaaja, enkä ottanut herkkuleivistäni kuvaa vaan söin ne hullun kiilto silmissä, lainasin kuvan aamiaisbageleista mahtavasta Manhattan Nest -blogista, josta avocadoleipäidean pöllinkin. En myöskään siinä illalla huutavaa palovaroitinta leyhytellessäni ja palaneita känttyjä ulos kantaessani tullut ottaneksi yhtään valokuvaa mustista käppyröistä. Oli vähän niinku muuta mielessä. Ehkä olisi pitänyt taltioida paistotulos ja perustaa blogiin "ei menny kuin strömsössä" -kategoria. Siihen olisi jo se surkea kuivakukkayritelmä tyrkyllä. Ensi kerralla sitten!

No joo, leipä meni nyt pakastimeen. Yritän ainakin pitää hommaa kohtuudessa. Katsotaan miten eukon käy!

PS. Tein muuten kerran smoothien avocadosta. Vaikka kuinka yritin lisätä raikkautta ja makeutta lisääviä ainesosia, tuntui smoothien juominen siltä, kuin olisi juonut löysää guacamolea. En ole tehnyt toiste.