Saturday, December 29, 2012

EI MENNY

...ihan niinku Strömsössä. Meuhkasin vähän aikaa sitten, kuinka kuivakukat olisivat kiva lisä sisustukseen, ja että hortensiat kuivuvat hyvännnäköisiksi. Nooh:



Ripustin hortensiat kuivumaan, ja ne näyttivätkin hetken ihan lupaavilta. Olin varsin tyytyväinen itseeni. Ai sisustus- ja DIY-projekti? Kaikki hoituu! Henkselit paukkuu!

Ja lopputulos:




Jep. No se siitä sitten. Ehkä ostan vaikka kimpun valmiiksi kuivattua laventelia tai jotain.

Friday, December 28, 2012

NOTKUMISESTA


Rakastan notkumista. Kahviloissa. Kotona. Kylässä. Sellaista ei-minkään-tekemistä, jota joku voisi kuvailla tyhjäntoimittamiseksikin. Minussa on vähän turhankin paljon haaveilijan ja taivaanrannanmaalarin vikaa, ja sen lisäksi tykkään tirkistellä ihmisiä. Kahviloissa on siis oivalliset puitteet kaikkeen tähän oleiluun. Rekvisiittana voi olla kirja tai läppäri, ja notkua voi niin paljon kuin tykkää.

Tykkään myös englanninkielisestä sanasta loitering. Jos voisin valita, elämässäni olisi erittäin paljon loiteringia. Harrastaisin sitä mieluusti erityisesti kieltokylttien liepeillä. Näitä kylttejä tuntuu löytyvän melko paljon sieltä täältä. Hähä. Jos on tarpeeksi arvokkaan näköinen varhaiskeski-ikäinen nainen, ei turhasta notkumisesta todennäköisesti saa häätöä.


Pitäisikin testata tätä käytännössä: pukeutua siististi ja mennä kaikenlaisiin paikkoihin tyhjäntoimittamaan ja odotella seuraamuksia. Mitähän seuraisi esimerkiksi siitä, että hengailisin lähimeksikolaisburgeri-drive-in -paikan takapihalla, jossa on “no loitering” -kyltti? Paikassa näkyy todella harvoin asiakkaita, ja kyseisessä ravitsemusliikkeessä syöminen on aivan varmasti ruokamyrkytyksen vapaaehtoista kalastelua. Miten siis minun notkumiseni vaikuttaisi paikan toimintaan? Antaisiko se myynnille piristysruiskeen? Vai vaikuttaisiko hengailuni vain siltä, että olen myymässä itseäni? Hmm. Ehkä tätä ideaa täytyy vielä jalostaa.

Muuten, opin hiljattain, että sanonta "kaivaa verta nenästään" on englanniksi "cruising for a bruising". Huippua!

Thursday, December 27, 2012

LAITE


Mies sai töistä joululahjaksi telakointiasema-mölytoosan. Lahja tuli ihan yllättäen eräänä päivänä postimiehen mukana. Ihmettelimme yhdessä valkoista laatikkoa, josta ei voinut päätellä yhtään, mitä sen sisällä on, ja mies totesi tyynesti, että avaa sen vasta illalla. Mitähäh? Minä olin tietenkin että AVAA SE NYT HEMMETTI, mutta ei. En voi ymmärtää tuollaista tuskan pitkittämistä.



Noh, paketin avaamisen jälkeen totesin ensin, että minähän en musiikkia kuuntele tuollaisesta mistä lie pömpelistä. Ja rumakin on kuin mikäkin. Yllättäen pömpeli on kuitenkin osoittautunut oivaksi “keittiöradioksi” ja sitä tulee käytettyä melko paljon. Kaikkeen tottuu näköjään.

Ja puhelin latautuu samalla kun kuuntelee musaa! On se vaan kätevä. Kuulenko jo kelkan kääntyvän? Kraaaaaah....

PS. Kuka tunnistaa soimassa olevan, vuonna 1997 ilmestyneen levyn? Edelleen täyttä timanttia!

Wednesday, December 26, 2012

HOODS 2







------------------

1. LA Mill
2. Kotipalmu
3. Nami!
4. Koirakasa
5. Puoti
6. Tuntihotelli, oletettavasti


ROHDOKSELLE!

Joulutunnelmoinnin sijaan tekee mieli iskeä eetteriin käsittämätön musavideo!

Tästä videosta piti katsoa vain alku ja jättää normaaliin tapaan biisi sitten taustalle soimaan, mutta en voinut lopettaa sen tuijottamista. Klassikkokamaa! Välimeren lomat! Possunpunaiset naamat! Kansantanssit! Eurooppalainen yhteistajunta! Jung! Radiossa Sabrina! Euroviisut! Maatunnusten bongailu autoista!

Onneksi lapsuus ei ollut täysin jenkkien viihde-imperialismin läpitunkema. Onko tuo yllämainittu litania sitten parempi, mene ja tiedä, mutta ainakin se on erilainen kuin täkäläisten kollektiivinen lapsuustajunta.

Jollain sairaalla tavalla mitä useammin tämän kuuntelee, sitä hienommaksi biisi muuttuu kaikkine mahtavine Kreikka-vaikutteineen. Ja sitäpaitsi, kuka nyt enää Tapanina jaksaa joulujollotuksia. Tästä timanttia tapsantanssien soittolistalle!



Sunday, December 23, 2012

KLISEET TOIMII


Eli vanha kunnon “jouluvalot peilin ympärillä”. Kolme dollaria ja roppakaupalla hyvää mieltä! Heti tuli kauhea himo ostaa lisää ja ripustella valoja muuallekin. Esimerkiksi kylppärissä ne toimisivat oivasti. Kosteuden yhdistäminen sähkölaitteeseen mietityttää kuitenkin sen verran, että ehkä idean on parempi antaa olla. Toisaalta, kylppärin peilin ympärillä ne olisivat niiiiiiin hienot. Mutta... onko sähköteloitus iltapesulla kuitenkaan sen arvoista...?


Peilistä kurkkaavat makuuhuoneen seinäloikoilijat, unelmoijat, muusat: Man Rayn Kiki ja David Hockneyn Peter.

Jouluvalojen myötä Sunshine Recorder toivottaa erinomaisen rauhallista ja tunnelmallista joulua kaikille! Minä yritän ehkä vielä ehtiä Ikeaan jossain välissä ostamaan glögiä ja pipareita.

Friday, December 21, 2012

KUKKAHOMMIA


Maailmanloppu ei ole ainakaan vielä ehtinyt tänne länsirannikolle, joten nyt on oiva hetki kukka-asioille!

Leikkokukat kotona maljakossa tuottavat kyllä todella paljon iloa. Ostan silloin tällöin Trader Joe's -ruokakaupasta halpoja kukkia, jos itseäni miellyttäviä sattuu olemaan myynnissä (vain yhtä lajia ja väriä per kimppu; mielellään valkoista, purppuran sävyjä tai vaaleanpunaista; ei mitään ripellystä.) Esimerkiksi kauniit pionit, liljat ja hortensiat ilahduttavat arkea joka senttinsä arvosta.



Olen kateudesta vihreänä (mut selkeästi pitäisi laittaa maljakkoon) katsellut suomalaisten blogien itsekerättyjä syys- ja talvikimppuja: puolukkaa, kanervaa ja pihlajaa. Täältä ei tunnu oikein vastaavia löytyvän, ja yksi päivä kun yritin taittaa mukaani lehtensä kauniin punaiseksi värjänneen puskan oksia, lehdet varisivat suorilta maahan pienestäkin hipaisusta. Okei, ei sitten...

Leikkokukat ovat tietysti kauniita ja ihania, mutta usein melko lyhytikäisiä. Kestävämpiä talvikimppuja hankkisin kyllä mielelläni kotiin, jos niitä jostain löytyisi. Entäs sitten kuivakukat? Ne ovat tuntuneet mummojen jutuilta, mutta mutta... esimerkiksi kunnon kimppu kuivattua laventelia voisi olla oikeinkin jees, jos sitä iskisi ison kasan sinkkiämpäriin ja jättäisi rusetit ja ripellykset muiden hommiksi. Myös hortensia kuivuu näköjään nätisti. Hmmhm?

   
Juu, laventelit levittäisivät myös vienoa tuoksua ympärilleen. Ja hortensiat ovat halpoja - ei siis muuta kun kuivattelemaan! Jesh! Tällaisten kuvakollaasien tekeminen on muuten TODELLA onnetonta ilman mitään kuvankäsittelyohjelmaa. Ei tarvinne kirjoittaa yksityiskohtaista selostusta tästä monimutkaisesta prosessista, mutta voi tsiisus mitä räpellystä. Joulupukki? Huhuu? Lightroom? Tontut? Anyone?

Tätä kukkahommaa täytyy kyllä hetki vielä sulatella. Kuivakukkia? Minun kotiini? No, ehkä siinä sinkkiämpärissä.

EI kransseja. Joku roti.

Thursday, December 20, 2012

Wednesday, December 19, 2012

LUONTO LÄHELLÄ


Yhdestä asiasta pidän asunnossamme erityisesti: makuuhuoneen ikkunan takana on ympäri vuoden kukkiva pensas. Kukissa pörrää perusöttiäisten ja niitä pyydystävien lintujen lisäksi komeita ritariperhosen näköisiä kavereita ja ajoittain myös pieniä kolibreja.



On muuten melko jännä ottaa kuvaa, jossa näkyisi sekä pimeähköä huonetta että kirkkaassa auringonpaisteessa kylpevää kasvustoa. Eihän tässä olekaan vierähtänyt kuin kymmenisen vuotta siitä, kun viimeksi koskin järkkäriin. Valotushäh?

Öttiäisten lisäksi viihdykettä tarjoaa naapurin koiraa usein ärsyttävä orava, joka juoksee katonharjoilla ja säksättää häntäänsä heiluttaen kaikelle ja kaikille. Tiedättehän oravatyypin: sen, joka luulee olevansa Maailman Kovin Jätkä. Koira ja orava käyvät usein keskustelua melko ärtyneissä merkeissä, mikä vaan jaksaa huvittaa päivästä toiseen. Räyh räyh räyh! Tsäk tsäk tsäk!

Muttscomics.com


Tuesday, December 18, 2012

LA PHIL


Kävimme Walt Disney Concert Hallissa Esa-Pekka Salosen pändin eli Los Angeles Philharmonicin konsertissa. Salonen johti teoskokoelman, joka oli vähän “jokaiselle jotakin” -henkinen, mutta eipä tuo haitannut, koska tämä oli ensimmäinen kertani talossa ja olin melko innoissani. Kuuntelin siis mielihyvin myös pakolliset Tšaikovskit.

Kuva: Carol Highsmith
   
Älkää antako Disney-nimen hämätä: Frank Gehryn suunnittelema rakennus on todella hieno. Ulkopuolelta. Sisältä se on jenkkityyliin ahdas ja sokkeloinen, ja käytävissä on TIETENKIN kokolattimatot. Paikkamme olivat kaikista halvimman rahvaan karsinassa eli orkesterin takana. Koko ekan biisin ajan minulla oli pakottava tarve ponkaista ylös paikaltani ja juosta eri katsomoissa kuuntelemassa, miltä sali oikein kuulostaa. Ei soundi siis mitenkään paha sielä takapaikoiltakaan ollut, mutta ei tietenkään paras mahdollinenkaan. Oikein nautittava silti. Enhän minä mikään konserttisalien akustiikka-asiantuntija ole, mutta kyllä sitä pöljempikin kauniisti soivan salin aistii.


Hinnoittelupolitiikasta täytyy kyllä antaa erityiskiitos! Halvimmat eli meidän lippumme olivat 24 dollaria kappale. Perhana, jos olisin tajunnut aiemmin, että tuollaisilla hinnoilla pääsee kuuntelemaan huippuluokan orkesteria huippuluokan salissa, olisin notkunut konserteissa jatkuvasti. Tai ainakin useammin kuin tähän nykyiseen kerran vuodessa -tahtiin. Nyt täytyy vaan tutkailla, josko ohjelmistossa olisi kiinostavia teoksia, ja ostaa lisää lippuja. Jos vaikka jossain vaiheessa sijoittaisi paremmille paikoillekin!


Kuva: discoverlosangeles
    
Losangelesilaiseen tyyliin yleisön pukeutuminen oli mitä sattuu. Ainakin yhdet flipflopit ja yhdet sukat sandaaleissa -yhdistelmän bongasin... Toisaalta sitten yksi smokkikin nähtiin, ja paljon tyylikkäitä pukuja. Ymmärrän täysin sen, että 24 dollaria halvimmista paikoista tarkoittaa, että kaikki ovat tervetulleita. Eikä musiikin kuunteluun tietenkään tarvita mitään erityisen juhlavaa asua. Mutta jos nyt vaikka kuitenkin KENGÄT LAITTAISI JALKAAN. Onko se liikaa vaadittu? Kuulostanko kukkahattutädiltä?


Muuten, kukkahattutädeistä tulee aina mieleen ikisuosikkini Jacques Tatin elokuva Playtime. Siinä ihanat amerikkalaisturistit ihastelevat Pariisia kukat hatuissaan, ja pitkän päivän jälkeen kukat ovat tietenkin aivan lakastuneet. Voi tätejä kukkahatuissaan! Olen nähnyt Playtimen ehkä tuhat kertaa, ja sitä katsoessa hykertelee jo etukäteen, kun tietää, mitä hullua seuraavaksi tapahtuu. Ihanaa ihanaa ihanaa. Ja niska-perseote tuntuu myös olevan täällä tuntematon käsite, mutta mies tietää sen Playtimestä. Voin aina viitata siihen, kun kuvailen, kuinka joku lentää esimerkiksi baarista ulos. Playtime-otteella!




Tämä un incomparable spectacle kannattaa ehdottomasti katsoa valkokankaalta, jos siihen vain on tilaisuus. Näin Tatin hillittömillä yksityiskohdilla kuorrutettu kuvakerronta pääsee täyteen loistoonsa ja hykerryttävästä leffasta saa kaiken irti!

Monday, December 17, 2012

#%*&#:N MAANJÄRISTYKSET



Juliste on aseteltu jo kolme kertaa kehykseen, teipattu kiinni ja tuskailtu lasin alle meneviä karvoja ja moskaa. Sitten vähän täristää muutaman kerran, niin pienesti ettei sitä välttämättä edes huomaa, ja tadaa: julisteet ovat valahtaneet teippikiinnityksistä huolimatta. Argh! Taasko tuo perhanan kehys on avattava? Kohta pistän pikaliimaa.

Tamara de Lempicka katselee minua kuin halpaa makkaraa. Miten olet päästänyt minut valahtamaan näin? Mikä röyhkeys! Rahvaan olohuoneet, hmph.

Saturday, December 15, 2012

OODI ROSKIKSELLE


Keittiön roskis, oi keittiön roskis!

Saavuit lahjakortin siivin,
lähettimiehen käsin ripein.
On sävys kermanvaalea,
toinen kuin keittiökoneiden haalea.
Mut ei se minua nypi,
väri ei silmille hypi.
Retromuotos ihanat
ja ämpärisi tilavat
yhdistyvät totisesti
käytännön ja tyylin pariksi.

Ja sulava poljin

Liike hiljainen

Tiivis kansisuljin

Pysyy poissa kärpänen





Friday, December 14, 2012

BLOGGAAMISESTA

Avaudutaanpa hieman näin perjantain kunniaksi!

Muutin Los Angelesiin vähän yli vuosi sitten. Suomeen jäivät perhe, ystävät, suurin osa töistä, rakas kotini Kalliossa ja muutenkin elämä, jota ehdin rakentaa jo hyvän aikaa.


Kun elinpiiri muuttuu, omaa paikkaa siinä hakee näköjään aika kauan. Täällä maailman toisella puolella minulla on luonnollisesti vähemmän ystäviä kuin Suomessa, ja teen töitä kotona. Hiljattain alkoikin tuntua siltä, että olen hautautunut jonnekin maapallon länsilaidalle viheltelemään tyhjyyteen. Tuli fiilis huudella, että hei, olen olemassa, täällä näin!

Tässä sitä siis huudellaan. Kirjoittaminen tuntuu tällä hetkellä todella hyvältä, en nimittäin työni puolesta joudu kirjoittamaan lähes ollenkaan. Kynäily on kuitenkin jotain, mistä olen joskus pitänyt. Taidot ovat toki ruosteessa, mutta kyllä se kirjoituslihaskin siitä vielä vetreytyy. Valokuvaustaitoni eivät ole kummoiset, mutta kameran kanssa hilluminen on hauskaa, kun tuntee muistavansa vanhoja taitoja ja oppivansa uutta. Se on todella palkitsevaa. Nälkä kasvaa myös syödessä – olen jo nyt ihan kypsä tuohon kälyiseen iPhotoon, ja haluaisin Lightroomin (Photari ehkä sitten joskus paremmilla budjeteilla) monipuolisempaa kuvankäsittelyä varten. Toivon myös, että jaksaisin pitää harrastusta yllä niin kauan, että näkisin blogin kautta omien taitojeni kehittymisen. Se olisi ihan mahtavaa!

Blogin pystyyn ponkaiseminen tuntui siis juuri nyt yllättävän luonnolliselta. Luen itse jonkin verran blogeja (suosikkejani löytyy tuosta sivupalkista), ja nyt kun blogimaailma tuntuu päässeen eroon pahimmista syntymäkivuistaan, on aikakin oivallinen. Blogin pitäminen on jo niin klisee, että sitä ei pidetä enää mitenkään kummoisena. Silti nolostelen välillä ajatuksissani sitä, että ryhdyin moiseen hommaan. Mitä ne nyt ajattelee?

Ja siis kyllä, nimenomaan, ketkä ne? Tuttavat Suomessa? Ne tutut ja kollegat, jotka pitävät koko hommaa täytenä hömppänä? Voi rähmä! Pitäköön. Perhana, jos haluan kirjoittaa vaikka leikkokukista, minähän kirjoitan.



Muuten, mainittakoon tässä nyt vielä, että tällä hetkellä tuntuu hyvältä olla nimetön ja kasvoton, ja olla puhumatta työasioista. Ammattini ei ole mitenkään jännittävä, ja satunnaisen lukijan on turha arvuutella, olenko Hollywood-tähti tai sellaiseksi haluava. Ei tarvitse pidättää hengitystä: en ole. Koska tämä on minun blogini, kerron itsestäni juuri sen verran kun huvittaa. Kommentointi on kuitenkin todella toivottua, koska yksin huutelukaan ei välttämättä kovin kauaa jaksa kiinnostaa. Kyllä, ystäväni siellä, juuri sinä, tämä on uhkaus: jos ei kommentteja ala tippua, ei tätä riemua kovin kauaa kestä.


Kuvituksena pari mahtavaa lifestyle-blogiklisettä, joita rakastan: kukat ja aamiainen (erittäin epämäräisen värisine) smoothieineen. Näistäkin kirjoitan varmasti pikapuoliin!

Rattoisia hetkiä yhdessä toivoen,

Polli Tahtoo Keksin

Thursday, December 13, 2012

HERNEKEITTOTORSTAI!


No niin, ruokapostaus! Ensimmäisen ruokakuvan kunnian saa tölkkihernekeitto. Kulhossa oleva tavara ei näytä lainkaan samalta kuin tölkin kyljessä oleva houkutteleva soppa. Täällä ei kuitenkaan lue kuvan vieressä “tarjoiluehdotus” kuten Suomessa. Minua on huijattu!


Tässä reippaasti pippuroidussa luomukasvishernarissa ja dijon-sinapissa on varsin erilainen vääntö kuin kotimaisessa hernekeitossa, mutta yhdistelmä maittaa erinomaisesti näin sateisen ja viileän torstain kunniaksi. Purkillisen tuota kun vetää naamariin niin taas jaksaa!

Olen myös miettinyt sitä, kuka nuo herneet oikein halkaisee. Tämä keittohan on nimeltään “halkaistujen herneiden keitto”, joten jotenkin ne on halkaistu. Tuskin kukaan niitä veitsen kanssa yksitellen halkoo? Joku masiina siihen on, mutta minkälainen?

PS. Ei oo pannaria. Snif.

Wednesday, December 12, 2012

HOODS 1






-----------------

1. Kotitalo
2. Ettäs tiedätte
3. Naapuruston klassikko, pyörivä jalkakyltti
4. Obey
5. Tulevaisuuden toivot Satellitessa
6. Dreams of LA food & spirits

Tuesday, December 11, 2012

VALOA IKKUNASSA


Valo, ah se valo. Los Angelesissa on monia puutteita, mutta valo tekee monesta asiasta paljon mukavamman. Ei haittaa! Aurinko paistaa! Elän selkeästi vielä pidennettyä kuherruskuukautta kaupungin kanssa.




Sain vihdoinkin askarreltua verhot olkkarin/ruokailutilan ikkunoihin. Ilahdun suunnattomasti verhojen läpi siivilöityvästä auringonpaisteesta. Hulluilla on halvat huvin ja niin edelleen.

Eihän tässä ollakaan kuin vasta vuosi asuttu. Mutta eikö ole ensin hyvä testata asunnon viihtyvyys ja vasta sitten aloittaa suurempi askartelu? Seuraavaksi olisi suunnitelmissa makuuhuoneen yhden seinän maalaus ja parin valaisimen vaihto. Ja ehkä hyllyt kylppärin seinään?

(Jaa, ikkunoiden pesukin voisi olla tehtävälistassa.)

Monday, December 10, 2012

UUSIA TANSSEJA

Möykkävehkeessä soi Kauko Röyhkä ja päässä pakottaa ilmaisun tarve. Olkoon menneeksi siis: harrastus käyntiin, miehen Nikon opetteluun ja tekstiä syntymään. Jee!



Tässä on meikäläinen San Franciscossa syksyllä 2011. Olin juuri mennyt naimisiin amerikkalaisen miehen kanssa losangelesilaisessa virastossa. San Franciscossa olimme ruhtinaallisella neljän päivän häämatkalla.

Nimet pysyvät poissa blogista ainakin toistaiseksi. Selkeitä kasvokuvia harkitaan vielä. Harjoitukset alkakoot! Ja niin, kommentointi on toivottua ja suotavaa.