Wednesday, May 22, 2013

...AND SHE IS BACK!

Huh.

Tässähän vierähtikin pari kuukautta. Oli ns. kiire. Tein ison työprojektin valmiiksi (jihuu!) ja järjestin hääni (jahuu!)

Viime kuussa juhlitiin siis viimeinkin häitä, puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen. Bileet pidetiin New Yorkissa, jossa vietin pari viikkoa ennen häitä sekoillen. Oli kuumetta ja flunssaa, neljä asuinpaikan vaihtoa, viime hetken säätöä, perheen ja ystävien näkemistä, koristelujen metsästystä ja kaikkea mahdollista hupaa.

Kuva: Villa Hottentotti


Minun piti laihduttaa häihin, mutta lihoinkin niin, että hyvä kun häävaatteet mahtuivat päälle - mutta ei se niin vakavaa, vaatteet olivat päällä kuitenkin, mikä lienee tärkeintä, jos ei ole nudismin harrastaja. Kampaaja-maskeeraaja ei ollut kummoinen (flunssaa ja väsymystä on vaikeaa peittää ja kampaus sai minut näyttämään kaljulta munapäältä), mutta eipähän tarvinnut itse vääntää meikkiä vaan sai istua aamutakissa kun joku toinen teki hommia. Juhlissa piti olla tarjolla pelkkää kalaa ja kasvista, mutta jostain syystä pöydässä oli myös lihapullia - näh, eipähän ainakaan appiukko valittanut enempää ruuista kun sai lihaa syödäkseen. Menussa ollut leipä puuttui tosin pöydästä kokonaan... noh, valkoinen vehnäjauho onkin kamalan epäterveellistä! Ilma oli helkkarin kylmä ja tämä kalifornialaistunut prinsessa hytisi pipo päässä, mutta eipähän ainakaan satanut lunta kuten Suomessa. Eikä Pohjois-Koreakaan sitten kuitenkaan räjäyttänyt kaupunkia hääpäivänämme, vaikka kovasti uhkailikin.

Kuva: Villa Hottentotti


Koristelut olivat onnistuneet (kukkivia kirsikkapuun oksia vanhanaikaisissa lasipurkeissa, värittömiä tuikkukynttilöitä ja Fazermintejä pöydissä), ihmiset tuntuivat syövän hyvällä ruokahalulla, bändi oli hyvä (klezmer-hullutusta ja perinteisempää fiilistelyä), jenkit tykkäsivät Fazerminteistä, puheet olivat hauskoja ja liikuttavia ja sain tanssia isäni kanssa valssia. Ilta päättyi lähibaariin hyvien ystävien seurassa cocktaileja juoden. Kivaa oli.

En tajunnut pyytää ketään ottamaan kuvia koristeluista pöydissä. Huppista. Olisi ollut kiva pistää eetteriin muutama tunnelmakuva, mutta saldo on vähän köyhä. Olin oikein tyytyväinen itseeni, kun sanoin kaikkien ehdotuksille ei ja pidin pääni yksinkertaisten koristelujen kanssa. Kukkalajitelmat? Ei. Silkkinauhaa? Ei. Kelluvat kynttilät lasimaljoissa? Ei. Kiviä lasimaljoissa? NO EI. Harmitti, etten päässyt käyttämään morsiankorttia missään - oikein odotin, että joku olisi alkanut jossain vaiheessa järjestelyjä ryppyilemään. "I'm the bride, you don't want to mess with me!" Haha.

Kuva: Villa Hottentotti


En ottanut yhtään kuvia New Yorkissa, joten lainasin kuvat bileisiin matkanneelta Villa Hottentotilta (Coney Island -postaus täällä) ja lisäfiilikseen pääsee esimerkiksi tästä, tästä ja tästä postauksesta. NY-reissupostauksia on enemmänkin, ja sieltä löytyy muun muassa juhlien pienimmän bilettäjän söpöjä asukuvia. Aww!

Säädin blogini palstaa leveämmäksi, jotta saisin isompia kuvia kehiin, ja vanhemmat postaukset menivät vähän vinksin vonksin. Mutta sepä ei ole maailmanloppu. Otetaan löysin rantein, vai mitä?

5 comments:

Mari Hotti said...

Jee! Kiva kun oot back!

Polly Biscuit said...

Jee! On kivaa olla back!

Uiske said...
This comment has been removed by the author.
Uiske said...

Hauska ett oot back! Onkin jo ikävä :) (+postaussekoilua...)

Polly Biscuit said...

Aamusekoilut käynnissä? On kyl hauskaa taas huudella täällä!