NOTKUMISESTA

Rakastan notkumista. Kahviloissa. Kotona. Kylässä. Sellaista ei-minkään-tekemistä, jota joku voisi kuvailla tyhjäntoimittamiseksikin. Minussa on vähän turhankin paljon haaveilijan ja taivaanrannanmaalarin vikaa, ja sen lisäksi tykkään tirkistellä ihmisiä. Kahviloissa on siis oivalliset puitteet kaikkeen tähän oleiluun. Rekvisiittana voi olla kirja tai läppäri, ja notkua voi niin paljon kuin tykkää.

Tykkään myös englanninkielisestä sanasta loitering. Jos voisin valita, elämässäni olisi erittäin paljon loiteringia. Harrastaisin sitä mieluusti erityisesti kieltokylttien liepeillä. Näitä kylttejä tuntuu löytyvän melko paljon sieltä täältä. Hähä. Jos on tarpeeksi arvokkaan näköinen varhaiskeski-ikäinen nainen, ei turhasta notkumisesta todennäköisesti saa häätöä.

Pitäisikin testata tätä käytännössä: pukeutua siististi ja mennä kaikenlaisiin paikkoihin tyhjäntoimittamaan ja odotella seuraamuksia. Mitähän seuraisi esimerkiksi siitä, että hengailisin lähimeksikolaisburgeri-drive-in -paikan takapihalla, jossa on “no loitering” -kyltti? Paikassa näkyy todella harvoin asiakkaita, ja kyseisessä ravitsemusliikkeessä syöminen on aivan varmasti ruokamyrkytyksen vapaaehtoista kalastelua. Miten siis minun notkumiseni vaikuttaisi paikan toimintaan? Antaisiko se myynnille piristysruiskeen? Vai vaikuttaisiko hengailuni vain siltä, että olen myymässä itseäni? Hmm. Ehkä tätä ideaa täytyy vielä jalostaa.

Muuten, opin hiljattain, että sanonta "kaivaa verta nenästään" on englanniksi "cruising for a bruising". Huippua!