Wednesday, January 16, 2013

HÄÄBILEET

Voi elämän kevät. Pitkään sitä välteltiin, mutta enää ei onnistu: puolitoista vuotta naimisiinmenon jälkeen on aika järjestää häät.

En ole koskaan haaveillut omista häistäni. Valkoinen prinsessamekko, kirkko tahi vastaava, alttarille talutus, puheet, juhlien hassunhauskat leikit, häävalssi sun muut hääjutut ovat hauskoja ja kivoja, kun olen itse vieraana. Pillitän myös estottomasti häissä, kun kaikki on niin kaunista ja ihanaa, ja juhlitaan rakkautta. En siis todellakaan ole mikään häävihaaja.

Mutta omat häät? Ei. Valkoinen mekko? Ai kauheeta. Huntu? Vain kuolleen ruumiini yli. Tältä pohjalta pitäisi nyt sitten järjestää noin sadan henkilöin vastaanotto New Yorkissa kahden ja puolen kuukauden kuluttua, huhtikuun alussa. Jiihaa!

Näyttäisi myös siltä, että helmi-maaliskuusta saattaa muodostua ERITTÄIN kiireinen työrintamalla. Sen kun yhdistää muutaman kilon karistukseen (pakkohan mun oli joku morsianhomma valita, niin otin sitten laihdutuksen) ja häiden järjestämiseen toiselle puolelle manteretta, saadaan kiva soppa aikaiseksi. Sanoinkin miehelle jo että tervetuloa vaan helvettiin.

Katsotaan miten eukon käy.

Viehättävä virastotoimitus lokakuussa 2011.


4 comments:

Sussu said...

Mulla oli just sama. Naimisissa oltiin jo, sitten pidettiin häät. En ollut kovin perinteinen morsian, mekkokin oli sininen. Hääkampauksena oli keesi, semmoinen blondikiharainen marilynkeesi. Kysyin mieheltä että tykkääköhän äitisi kyttyrää kun miniällä on häissä keesi, ja mies sanoi että se luultavasti ei huomaa koko keesiä kun se on niin kriisissä tuosta selkätatuoinnista joka näkyy häämekon avonaisesta selästä.

Ihan hyvin se menee! Valitset pari itselle tärkeää ja rakasta asiaa, kuuluipa ne perinteisiin häihin tai ei, ja siltä pohjalta vedätte menemään. Me pantiin kaverit lausumaan meille (ja muille vieraille) runoja jotka valittiin tunteella ja huolella, osa hauskoja, osa romanttisia.

Sitte jos saa antaa vinkin: jos teille tulee eri porukoista toisille vieraita ihmisiä, niin me värikoodattiin vieraat. Esim. jos paikkakortissasi on vihreä pilkku, nouse seisomaan nyt. Sitten kun vihreäpilkkuiset olivat seisomassa, esittelimme: tässä ovat kaikki seurueen rakettiharrastajat. (No niitä oli vain yksi.) Tässä ovat brittiläisen imperiuminen edustajat (eli englantilaiset, irlantilaiset ja kanadalaiset vieraat). Tässä Suomen sukulaiset, tässä kouluaikaiset ystävät. Samoilla ihmisillä oli siis ristiintaulukoidusti useampi väripilkku paikkakortissa.

Näin saatiin hauska ohjelmanumero, jokainen vieras tuli huomioiduksi, ja ihmiset saivat kivasti puheenaiheita joista aloittaa keskustelu, jos eivät tunteneet toisiaan ennestään. Pöytäseurueissa syntyi uusia ystävyyksiä, kun Java-koodaajat löysivät toisensa.

Oli hyvä homma!

Polly Biscuit said...

Jes, kiitos vinkeistä! Oliskin just kiva jos ihmiset tutustuis jotenkin toisiinsa.

Mun yks suurimpia ahdistuksia on ollu mekko, kun en ole yhtään mekkoihmisiä, kunnes tajusin, että paskat mun mitään mekkoa tarvii ostaa. Miksi pitäisi? Appivanhemmat ei varmaan enää järkyty mistään (tää maahanmuuttaja, ei-juutalainen, lyhythiuksinen kasvissyöjäfeministi, joka ei vaihtanut nimeään, on jo mukavasti pöllyttänyt meininkiä), joten ihan hyvillä mielin ajattelin vetää smokkimeiningillä. Rahaahan se ei säästä yhtään tietenkään, koska nyt mulla on tilaisuus ostaa unelmien smokkitakki... Ja hiuksetkin on jo kasvaneet, hah.

Hähää, mietin myös että pitäiskö ottaa pitkään suunnitteilla olleet tatskat molempiin kyynärvarsiin sopivasti ennen häitä, mutta en ehkä ehdi tässä kaiken hässäkän keskellä. Ja jos mä vedän smokissa niin ei ne olis näkyny kuitenkaan.

Sussu said...

Smokki on loistava idea! Nyt jos menisin uudestaan naimisiin, laittaisin valkoisen smokin. Silleen naisellisesti leikatun.

Polly Biscuit said...

Joo YSL:n valkoinen smokki olis aika ultimaattinen häävaate, mut ei IHAN massit riitä siihen kuitenkaan. Mä tilasinkin nyt sitten jo tomerana tyttönä samoin tein mustan smokkitakin superhypernettialennuksesta muutaman tunnin uuvuttavan surffaamisen jälkeen. Nyt vaan odottelen toimitusta ja toivon sormet ristissä, että koko olis oikea! Oli nimittäin ainoa kappale...